7. helmikuuta 2014

Eka

Moi.
Olen Krista ja kerään leluja.

Mielessäni on viimeaikoina pyörinyt monia leluihin liittyviä asioita, joista haluaisin kirjoittaa. Siksi päätin perustaa tämän blogin, jonne voin kirjoitella ajatuksiani. Toivottavasti saan vielä lisää ajatuksia niiden muutaman idean jälkeen, jotka mulla on jo nyt mielessä.

Päätin kirjoittaa suomeksi, koska mielestäni leluja käsitteleviä blogeja ei ole tarpeeksi Suomessa (eli bye bye kansainväliset mainostulot ja internet-julkisuus hah hah).

Tämä blogi tulee pääasiassa käsittelemään näitä asioita:
  • Kasarilelut, koska olenhan syntynyt kultaisella 80-luvulla 
  • Ysärilelut, koska olen niilläkin leikkinyt kun olin ala-asteella. 
  • 2000-luvun jälkeen tehdyt lelut, koska en ilmeisesti kasvanutkaan koskaan leluiästä ohi
Lisäksi ajattelin raportoida tänne omia custom-projektejani yms.

Olen jo nyt hieman huolissani. Tämän jälkeen on vain kaksi vaihtoehtoa:
a) Joko hurahdan leluihin lisää tai
b) Kyllästyn niihin, koska onhan blogi nyt ärsyttävä velvoite.

Olen myös huolissani siitä, oliko sittenkään järkevää viitata blogin nimessä Sabrinan biisiin.

2 kommenttia:

  1. Sabrinan biisi, mahtavaa! Mä nyt hoilailen itsekseni toys toys toys. Tarttuvaa ja jää mieleen eli kannatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni! Hyvä, et jonkun mielest ei menny nimivalinta pieleen :D

      Hei muuten, voinko linkkaa teidän MH/EAH-blogit tänne? (terveisin stalkkeri :''D)

      Poista