31. joulukuuta 2015

Vesilasissa kuohuu

(Varoitus, tästä tulee aivan järjettömän pitkä postaus eikä edes yhtään kuvia! Kadun tätä jo nyt ja pyydän näin etukäteen anteeksi!) 

Monster High -uutisia seuraavat ovat varmaankin huomanneet, että MH-piireissä tällä hetkellä puhututtavat paljon nettiin vuotaneet kuvat tulevista julkaisuista ja niiden prototyypeistä (osa kuvista täällä). Näiden kuvien perusteella Monster High -brändiä on muokattu radikaalimmin kuin koskaan aikaisemmin. Osa faneista on ollut muutoksesta aivan raivoissaan. Itse olen tyytynyt lähinnä sivustaseuraajan osaan, mutta koska mulla nyt sattuu olemaan leluaiheinen blogi, ajattelin sittenkin koota tänne jotain ajatuksiani aiheesta....

(Jotenkin hirvittää sanoa yhtään mitään näin aikaisessa vaiheessa, mutta kun kaikki muutkin kommentoivat asiaa, niin miksipä ei. Ainahan voi todeta olleensa väärässä. :D)

Eniten itseäni vaivaa fanien negatiivisuus ja muutosvastaisuus. Ymmärrän, että moni on rakastunut monstereihin juuri niiden alkuperäisen lookin takia. Nettiin vahingossa (vai tahallaan?) päätyneiden vielä tuotantovaiheessa olevien nukkejen faceupit ovat hyvin erityylisiä kuin alkuperäisten monsterien. Uudet faceupit (mielestäni päämuotteja ei ole uusittu) ovat aikaisempiin verrattuna söpömpiä ja hieman lapsellisemman näköisiä. Ne eivät miellytä kaikkia sarjan faneja, ja se on ihan ok.

Mielestäni uudet naamat ovat ihan kivan näköisiä. Omaan silmääni isot silmät ja pehmeät meikit muistuttavat hämmentävän paljon tiettyjen suosittujen nukkekustomoijien (onko tää ees sana :'D) suosimaa tyyliä. Eli samanlaiset kustomit on siis ihania, mutta Mattelin tekemänä sellainen ei mitenkään käy?

Vaikka naamat eivät haittaa, tulevissa nukeissa on kuitenkin aspekteja, joista olen hieman huolissani. Usealla nettiin vuotaneella nukella ei ollut ranteissa ja kyynärtaipeissa niveliä. Sekä Monster High- että Ever After High -sarjoissa on jo aikaisemmin ollut nukkeja, joilta nuo käsinivelet puuttuvat. Olen kuitenkin ajatellut että ne ovat selkeästi erikseen pikkulapsille tarkoitettuja versioita, mutta muut linjat jatkuvat edelleen nivellettyinä. Uusissa nukeissa on kuitenkin ärsyttävän paljon Barbie-tyylisiä kikkailunukkeja, jotka kosiskelevat nimenomaan pikkulapsia. (esim. siivellinen Draculaura, laulava Ari Hauntington ja EAH Ashlynn Ella, jonka mekko muuttuu toiseksi)

On vaikea sanoa varmasti mihin suuntaan Mattel on menossa Monster High'n kanssa, sillä mitään virallista tietoa nukkejen uudistuksesta ei ole vielä. Vaikka meitä onkin paljon, keräilijät eivät ole Mattelille tärkeä kohderyhmä, vaan olemme ennemminkin sellainen "kiva lisä". Kuitenkaan äärimmäisen pelkistetyt, nivelettömät nuket eivät tule puhuttelemaan Monster High:n oikean kohderyhmän loppupäätä, eli esiteinejä ja teinejä. Sen takia toivoisin, että Mattel hajauttaisi kummankin brändin (MH/EAH) niin, että pikkulapsille suunnattaisiin ns. omat, simppelimmät nuket ja vanhemmille lapsille ja teineille (ja keräilijöille) tuotettaisiin aikaisempaa yksityiskohtaisempia, nivelletympiä nukkeja, joilla olisi paljon asusteita.

Oli tuleva suunta mikä tahansa, en jaksa ymmärtää netissä suu vaahdossa raivoavia aikuisia ihmisiä, jotka keräävät  kaiken maailman addresseja Monster High:n puolesta. Kyseessä on kuitenkin vain lelusarja, jota ei olla edes lopettamassa. Esim. My Little Pony ja Littlest Pet Shop ovat kokeneet huomattavasti rajumpia muutoksia vuosien varrella.

Lisäksi olen nähnyt monen julistavan tyyliin "Mattel. Tämä oli nyt tässä. En kerää enää nukkejanne ja myyn kokoelmani pois!" ... (lähteet: tumblr, facebookin kansainväliset mh-ryhmät)

Hei haloo
  • Jos brändi uudistuu, niin eihän se mitenkään poista jo olemassaolevia nukkeja. Monet keräävät esimerkiksi vain G1-poneja.
  • Jokaisen menestyvän brändin on uudistuttava, muuten ne jäävät toisten brändien jalkoihin ja kuolevat pois. Se, onko Mattelin valitsema suunta Monster High'lle oikea, jää nähtäväksi. 
  • Monet myös kritisoivat sitä, että MH:n sanoma on vesitetty ja siksi lopettavat keräilyn. Tätäkin on vähän vaikea tässä vaiheessa kommentoida, kun mitään virallista tietoa ei ole.
  • Ok, älä nyt suutu, mutta jos omistat jo n. 1500 nukkea, niin voikin olla hyvä pitää vähän taukoa ^^

Sarjojen uudistamiselle juuri nyt on varmasti monia syitä (esim. myynnin väheneminen), mutta yksi iso syy saattaa olla se, että Disney myi Disney Princess -nukkejen lisenssin Hasbrolle. Tämä oli prinsessalisenssiä itsestäänselvyytenä pitäneelle Mattelille aika iso henkinen ja taloudellinen kolaus. Tässä on mielenkiintoinen artikkeli aiheesta.

Jonnekin tuonne nettiin on myös ilmestynyt pienen pieni pätkä 3D-animaatiota, jossa esiintyy uudelleenmallinnettu Draculaura (sorry, en löydä enää videota, tässä kuva). Siitäkään ei ole mitään virallista informaatiota, että onko kyseinen pätkä vain mainos, uuden spesiaalin osa vai ollaanko esim. webisodeja uudistamassa. Jotenkin tästä muutaman sekunnin pätkästäkin on tehty aivan järkyttävä numero.

Itse kyllä toivon, että jatkossa uudet leffat tehdään tuolla tyylillä. Vanhat 3D-mallit alkoivat olla jo todella vanhanaikaisia ja kökköjä. Se vähä, mitä tuossa pätkässä näkyi, on jo todella suuri parannus entiseen. Hahmodesignistä en oikein osaa vielä sanoa, kun en ole nähnyt muita hahmoja. Design vaikutti omaan silmään aika Disney-tyyliseltä ja vähän ehkä tuli Hotel Transylvanian vampyyrityttö mieleen. Kuitenkin tyyli muistutti enemmän isojen studioiden tekemiä elokuvia, kuin lelumainoksiksi kohtuullisen halvalla tehtyjä Barbie yms. -spesiaaleja.

~*~* TL:DR *~*~

Tämän sekavan ja ylipitkän kirjoituksen pääpointti oli, että inhoa uusia nukkeja ja lopeta keräily ihan vapaasti, mutta älä nyt vielä sekoa joidenkin nettiin vuotaneiden prototyyppikuvien perusteella. Odota edes siihen asti, että viralliset kuvat nukeista julkaistaan :D

Omasta mielestänikin (vielä osittain vanhan MH-tyylin mukainen) Shriek Wrecked -linja näyttää photoshopattujen prototyyppi-leakkien perusteella aivan hirveältä, mutta en vielä uskalla sanoa siitä mitään, sillä uskon että oikeat nuket tulevat näyttämään paljon paremmilta.

Muutenkin kun yleisilmapiiri Suomessa on kovin negatiivinen tällä hetkellä, niin mun eskapisti-minä ei tykkää että nukkemaailmassakin on asiat huonosti :D

Tämä on muuten vuoden viimeinen postaus tässä blogissa. Olisin halunnut siihen vähän iloisemman aiheen, mutta jotenkin tuntuu tyhmältä kirjoittaa nämä jutut myöhemmin kun aihe on jo ihan old news. Vuoden ekaan postaukseen yritän keksiä jotain hauskaa :D

Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta kaikille!<3 

24. joulukuuta 2015

Team Cooking Kitties & joulu

Hei rakkaat lukijat, haluan toivottaa teille kaikille ihanaa joulua. Tällä kertaa en ehtinyt piirustella mitään,pahoittelut siitä (ehkä pyhinä olisi aikaa piirrellä).

Mutta tässäpä tämmöinen hassu pieni photoshoot, jonka inspiraationa oli pikkujouluista ylijääneet minipiparkakut :D


Team Cooking Kitties eli mun outo headcanon siitä, että Meowlody ja Purrsephone harrastaa leipomista ja kokkaamista, on mainittu jo aikaisemmin tässä postauksessa.


Vain kissoille....



Hauvalle on oma.... :'D




Oletteko toivoneet / hankkineet itsellenne lahjaksi jotain leluja tai nukkeja? 

Itse en siis ole toivonut mitään, mutta tässä viimeaikoina on tullut ostettua Ebaysta useampikin nukke mun henkilökohtaiselta wantlistaltani. Niitä on alkanut tippuilemaan postiin tässä joulun alla. Eli olen perustellut niiden hankkimista sillä, että ne on mun joululahjoja itseltäni :''D 

Toivon, että pääsen mahdollisimman pian esittelemään mun uudet ihanat.



Eli vielä kerran, super-mahtavaa joulua kaikille lukijoille ja syökää paljon herkkuja <3 




8. joulukuuta 2015

Lempieläimeni kettu

Kamalaa, melkein kuukausi vierähtänyt viime postauksesta, niin se aika vaan menee... :O Täällä on muutenkin ollut lähes yhtä pimeää yöt ja päivät, joten en ole ollut oikein kuvaustuulella. Pahoittelut tästä.


Olen huomannut, että joulukoristetarjonnassa on tänä vuonna yllättävän paljon kettuja. Kettu on vähän niinkuin "toteemieläimeni", joten päätös tämänvuotisesta joulukoristeesta ei ollut erityisen vaikea. Ostan siis joka vuosi yhden "vähän hienomman" joulukoristeen, jotta mulla olisi vanhana sitten koko kuusi täynnä upeita vintage-koristeita. Olen harrastanut tätä perinnettä jo useamman vuoden (paitsi viime vuosi taisi jäädä välistä koska olin köyhä ja kipee :D).

Uudesta kettukoristeestani inspiroituneena päätin esitellä kokoelmani kettuset. Tämä ei ole niin kattava esittely kuin aikaisempi vuohifiguureja käsittelevä postaukseni, sillä en kaivellut ihan kaikkia kiinafiguureita laatikoista, vaan otin lähinnä niistä, jotka oli jotenkin käden ulottuvilla.

Schleichistä on aina helppo aloittaa....


Schleich-ketut järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. 
Vanhimpia on kaksi, koska en osaa päättää kummasta luopuisin niin en ole luopunut kummastakaan. 

Omistan tietääkseni kaikki Schleichin ketut, lukuunottamatta ketunpentua. Kokoelmassani on myös Schleich minis -sarjan kettu, jota en muistanut kaivaa kuvaan. Classic-sarjassa ei tietääkseni ole kettua.


Otin Schleichin naalit mukaan tähän, sillä nämä kaksi figuuria ovat yhdet suosikkifiguureistani. Jos Schleichin normi-ketunpentu olisi yhtä söpö kuin tämä, olisin ostanut sen jo aikapäivää sitten.



Re-Mentin kettu on myös yksi suosikeistani, harmi etten ole onnistunut saamaan saman merkin toista kettua. Re-Ment edustaa myös ainoaa japanilaista kettufiguuria kokoelmassani, sillä vaikka Kaiyodon ketut ovatkin toivelistallani, ei yksikään niistä ole suvainnut saapua luokseni.

Tällä kertaa en myöskään unohtanut valokuvata Bullylandia...


Kokoelmaani kuuluu erittäin kärsinyt aikuinen yksilö, jonka olen ostanut kirpparilta joskus kymmenellä sentillä. Se on monellakin tapaa vähän kämänen, mutta oikeastaan tykkään siitä aika paljon.

Bullylandia edustaa eräs toinenkin figuuri, josta en pidä yhtään niin paljon.


Sain nämä ketunpennut joskus jonkun vaihtokaupan yhteydessä Saksasta, enkä ole koskaan oikein oppinut pitämään niistä. Idea on ehkä jollain tasolla ihan nokkela, mutta toteutus on todella sekava. Varsinkin kun Bullyland ei tee tarpeeksi laadukkaita figuureja, että tämäntapainen asetelma toimisi.

Lisäksi figuurin leikkiarvo on nolla -- kaksi irtonaista leikkivissä asennoissa olevaa pentua toimisi niin paljon paremmin kuin toisissaan kiinni olevat maassa telmivät ketunpennut.

Olipas mulla yllättäen paljon vihaa jotain random figuuria kohtaan :''''D


Oli miten oli, tämä Safari Ltd:n kettu ehti olla aika kauan wantlistallani ennen kuin löysin sen Tallinnasta. Figuuri on mielestäni todella kiva, vaikka ei se ei oikein välity valokuvista.

Valokuvauksellisuudesta puheennollen, omistan yhden todella kämäsen Toy Major -merkkisen kettufiguurin, joka on todella kulunut ja muutenkin huonosti maalattu. Kooltaan se on aivan jättimäinen ja jotenkin todella kömpelön oloinen....


Ei siinä mitään, se näyttää yllättäen tosi kivalta valokuvassa ja jotenkin sopii tuonne joulukoristeiden joukkoon. Jotenkin tuo kuluneisuuskin toimii tässä yhteydessä.


Kuvassa oikealla puolella on K&M-merkkinen kettu, joka kuuluu muistaakseni tuubiin, jossa on ollut puutarhan eläimiä (Garden Toob). Sekin on tosin kirpparilöytö. Mielestäni K&M:n kettu on ruumiinrakenteeltaan (mutta ei väritykseltään) eniten sellaisen suomalaisen ketun näköinen, tai ainakin kaikki luonnossa näkemäni ketut ovat olleet sellaisia pieniä laiheliineja.

Vasemmanpuoleinen ketunpentu kuuluu TOPPS'in Baby Wild Animals -sarjaan (josta multa taitaa edelleen puuttua joku kaksi eläintä :D). Sekin on mielestäni kiva ja on yksi lemppareistani sarjassa.

Menee kyllä todella sekalaiseksi nämä esittelyt, kun multa puuttuu kaikkien normi-merkkifiguurien ketut, niin kuin CollectAn ja Mojon ... :D


Syötävän söpö sarjakuvamainen ketunpentu on Mattelin valmistama ja se kuuluu muistaakseni johonkin Kellyn (Barbien pikkusisko) leikkisettiin.

Viimeisimäksi (vaan ei vähimmäiseksi!) jäi tällä kertaa Papon kettu


Papon suunnittelutiimissä ollaan selkeästi lähdetty liikkeelle pohtimalla, minkälaiseksi kettu esitetään esimerkiksi kansantarinoissa.
"Älykäs, mutta vähän kavala..." "Ovela!" "Joo! Juuri sitä halutaan!"

Papon figuuri on tosiaan kuin suoraan satukirjasta, joten siksi laitoinkin sen tekemään tuttavuutta Muumien joulukuusen kanssa. :D
Papolla on uudempi, realistisemman näköinen kettukin, mutta sekään ei ole vielä päätynyt kokoelmaani.

Semmoista tällä kertaa...

Edit: En muuten ottanut tähän mukaan keräämiäni Bratz-kettuja (joita mulla on nykyään kolme), koska niistä oon kirjoittanut jo aiemmin :D

Samankaltaisia postauksia:
Hyeenafiguurini
Vuohifiguurini