30. kesäkuuta 2014

TOPPS Baby Wild Animals

Moi, päätin nyt tehdä sellaisen strategisen muuvin, että tästä lähtien nostalgiapostaukset eivät ole sidottu mihinkään viikonpäivään. Varmaan alun perin ajattelin, että en inhoaisi torstaita niin paljon, jos liittäisin kyseiseen päivään jonkun kivan mielleyhtymän. Toisin kävi, en ole niin järjestelmällinen että jaksaisin aina päivittää tiettynä päivänä jotain tiettyä aihetta. Lisäksi tulee vaan liikaa ahdistavia paineita.

Mut näin sadepäivän iloksi tämmönen esittely sarjasta, joka on mulle erittäin rakas ja yksi niistä sarjoista, joita kerään edelleen. :)


TOPPS on yhdysvaltalainen firma, joka valmistaa pääasiassa erilaisia, lähinnä urheiluaiheisia keräilykortteja. Yritys on kuitenkin valmistanut jonkin verran myös leluja. Kuten esimerkiksi nämä ihanat vauvaeläimet <3

Baby Wild Animals -sarjaa myytiin vuonna 1996. Itse muistan ostaneeni näitä R-kioskilta, en tiedä onko näitä myyty esim lelukaupoissa ikinä. Noin samoihin aikoihin TOPPS valmisti myös Precious Puppies -nimistä sarjaa, jossa oli vauvaeläinten sijasta koiria. Kuitenkaan tämä sarja ei puhuttele mua niin paljon, enkä edes muista ostaneeni niitä koiria. On olemassa myös kissasarja Precious Kitties, mutta sitä ei tietääkseni ole myyty Suomessa.

Figuurit myytiin yksittäin blind bageissa, joista ei siis tiennyt etukäteen minkä eläimen saa. Pienen kumisen figuurin lisäksi mukana tuli kyseisen eläimen kortti, pieni karkki ja "family album", joka on vähän niinkuin sarjan katalogi. Yhdessä Family albumissa on aina kuuden eläimen tiedot, eli koska sarjassa on 24 eläintä, albumejakin on yhteensä 4 erilaista.

EDIT: Eläinten mukana tuli ilmeisesti myös tarra kyseisestä eläimestä :) Kiitos kun muistutit, Otchu!

Topps Baby Wild Animals -sarjan kortteja ja family albumeja

Itse olin sarjan julkaisun aikaan jo silleen aika "vanha" ostamaan leluja, niin nää eläimet oli mulle vähän semmonen guilty pleasure, joita ostin vähän salaa lol. :D

Näin toistaiseksi sarjan figuureilla ei juurikaan ole arvoa, muuten kuin tunnearvoa. 

Tässä vielä kuva omistamistani eläimistä. Sain eilen pitkästä aikaa lisäystä, leijonanpentu löytyi kirpparilta. Multa puuttuu enää kolme, niin sarja on täysi. Eli karhu, koala ja pingviini vielä uupuu. Jos joltain löytyy ja on valmis luopumaan niistä, niin ota ihmeessä yhteyttä.
EDIT: Karhu löytyi kirppikseltä pari päivää tän postauksen kirjoittamisen jälkeen! Hurraa!


Mun lempparit on tiikeri, gepardi, kettu, peura, pesukarhu ja skunkki :D

25. kesäkuuta 2014

Voi ei Kaukametsän pakolaiset

Muistatteko Kaukametsän pakolaiset -piirretyn, joka pyöri telkkarissa 90-luvulla ja opetti lapsille elämän realiteetteja?

No arvatkaa mihin törmäsin jokin aikaa sitten jollain sivulla!! Miksi saan kuulla näistä vasta nyt?!

Kuva on valitettavasti varastettu taas internetistä, sillä en omista näitä figuureja yhyy

Valitettavasti en myöskään tiedä oikein mitään näistä figuureista, paitsi että niitä valmisti Hornby-niminen firma. Sarjaan kuuluu kuvassa olevien kahden boksin lisäksi vielä yksi boksi. Yhteensä figuureja on 24 kappaletta.

Toisaalta ihan hyvä että en omista näitä, koska hirveä dilemma jos pitäisi päättää että pitääkö ne tuolla laatikossa vai ottaako pois sieltä :'D

Lisää kuvia löytyy täältä.

17. kesäkuuta 2014

Lalaloopsy: Spot Splatter Splash

Lalaloopsy on MGA Entertainmentin (sama valmistaja kuin esim. Bratzeilla) vuonna 2010 lanseeraama sarja. Sarjan nimen piti alun perin olla Bitty Buttons. Lalaloopsyt ovat muovisia räsynuken näköisiksi tehtyjä värikkäitä nukkeja, joita löytyy isoina ja pieninä versioina. Erilaisia hahmoja on tällä hetkellä yli 50. Jokaisella nukella on oma lemmikki, joka on myös tehty ommellun näköiseksi.
Kuten lähes kaikista lelusarjoista, ilmeisesti myös Lalaloopsyista on olemassa TV-sarja (en ole katsonut enkä tiedä mistä kertoo).

Ensimmäinen kosketukseni Lalaloopsy-nukkeihin oli joskus muutama vuosi sitten kun olin töissä tavaratalossa ja eräs äiti osti lapselleen ison nuken, joka tuli "heti käyttöön" eli jouduin kiskomaan nuken irti pakkauksestaan. Muistan että nukke oli hirtetty taustapahviin kiinni oikein urakalla ja taistelin sen kanssa varmaan 20 min.

Nuket ovat söpöjä, mutta myös hieman karmivia. Yhdistän nappisilmät automaattisesti vain ja ainoastaan Neil Gaimanin Coraline-kirjaan.

Nykyään itselläni on yksi minikokoinen Lalaloopsy. Sain sen joskus äitini kiertsistä tms. ostamasta säläpussista. Nuken virallinen nimi on Spot Splatter Splash (nimi jotenkin sopii viikonloppuna järjestettyn Zombiewalkiin). Sattumalta löysin juuri tälle nukelle kuuluvan seepralemmikin viime viikolla kirppikseltä. Tai normaalisti seepra on punavalkoraidallinen, tämä sininen on joku spessuversio jos oon ymmärtänyt oikein.


En ole ajatellut hamstrata Lalaloopsyja enempää kuin tämän yhden. On kivaa, että mulle sattui juuri tämä nukke, sillä ehkä mun edellisestä postauksesta voi päätellä että tykkään piirtämisestä ja Spot Splatter Splash on tämmöinen taiteilijanukke, joka on "ommeltu" maalarin haalareista ja nuken syntymäpäiväkin on 25. lokakuuta, joka on myös Picasson syntymäpäivä. On tosin lievästi ärsyttävää, että kaikki muutkin piirtäjäihmiset ovat löytäneet Spot Splatter Splashin, sillä internet on täynnä kaikkia "She's an artist like MEEE" kommentteja :D

Perhedyttyäni Lalaloopsy-sarjaan paremmin tätä entryä varten lukemalla erilaisia wikejä ja sivustoja, sain selville, että Lalaloopsyillakin on ideologia, josta tykkään kovasti. Lalaloopsy-nukkejen tarkoituksena on opettaa lapsille, että jokainen on erityinen omalla tavallaan. Sarja kertoo myös kierrätyksestä, että vanhastakin voi luoda jotain uutta eikä heittää kaikkea roskiin. Olisi hienoa, jos itse nuket olisivat oikeasti tehty kierrätysmateriaaleista, mutta valitettavasti näin ei taida olla asian laita.


11. kesäkuuta 2014

Monster art :D

Tuli oikein pyyntö et pitäis päivittää :D 

Tässäpä siis jotain mun Monster High -aiheisia piirustuksia...

Abbey oli mun ensimmäinen MH-nukke ja näinollen sai olla myös ensimmäinen MH-hahmo, jonka piirsin ikinä :D


Meni vähän överiks ton fish eye -jutun kaa, näyttää melkeen enemmän Novi Starsilta kuin Lagoonalta :D

Heräsin keskellä yötä, piirsin Rochellen kuulakärkikynällä ja väritin kännykällä.
Sit pystyin taas nukkumaan.

lisää raapustuksia

Chelleeee <3 



Siis jos mulla vaan olis aikaa, niin piirtelisin pelkästään MH-fanarttia. Eli lisää tulee varmasti jossain välissä.
Rochellen lisäksi rakastan piirtää Clawdeenia. En oo vielä kauheen monia hahmoja ehtiny piirtää, mut on niin monta jotka haluun ehdottomasti vielä joskus piirtää. Esim Twyla (!), Meowlody&Purrsephone, Viperine yms yms!!

Monster High ei muuten oo ainoa lelusarja, jota oon piirrelly.. Muistan, että joskus mulla oli joku kausi et piirsin paljon Furbyja :'D