30. heinäkuuta 2014

Leijonakuningas: Jungle Friend Babies

Disneyn Leijonakuningas ei varsinaisesti ole edes suosikkidisneyklassikkoni, vaikka todella ihana onkin. Jostain syystä mulle on kuitenkin kertynyt nimenomaan Leijonakuningas-figuureita. Paljon. Elokuvasta on tehty ihan älyttömästi oheiskrääsää ja erilaisia lelusarjojakin on todella monta. Haluankin tässä entryssä keskittyä yhteen sarjaan josta kovasti pidän.

Jungle Friend Babies -nimistä sarjaa myytiin joskus elokuvan julkaisun aikoihin eli todennäköisesti vuonna 1994-95. Sarjaa valmisti Mattel. Nimensä mukaisesti sarjaan kuuluu elokuvan hahmoja vauvoina ja näille kuuluvia erilaisia leikkisettejä. Erikoista sinänsä, että melkein puolet sarjaan kuuluvista hahmoista on Leijonakuningas-elokuvan taustalla olevia eläimiä eli ei siis päähenkilöitä.



Päähenkilöistä sarjassa on Simba (kaksi erilaista), Nala ja Timon&Pumba (yhteinen setti). Sivuhenkilöistä/taustahengailijoista sarjaan kuuluu norsu-, seepra- ja gepardivauvat. Lisäksi sarjaan kuuluu yksi isompi leikkisetti, jossa on keinuna toimivat aikuiset kirahvi ja gorilla, setin mukana tulee tietääkseni taas Simba ja Nala.

Pienenä meillä oli vain yksi osa tätä sarjaa eli Timon&Pumba ja niille kuuluva lehtikeinu. Luulen, että setti oli jommankumman pikkusiskoni, mutta voi olla että olen vähän niinkuin varastanut sen. Eli siis säilönyt sitä nostalgiariemuissani.

Sitäpaitsi meidän setin alkuperäinen Pumba on hävinnyt jonnekin. Uusi Pumba löytyi eilen kirppikseltä ja siitä inspiroiduin kirjoittamaan näistä. En ees hirveesti tykkää Timonista ja Pumbasta itse leffassa, mut onhan nää nyt söpöjä.

Jotenkin tuo keinun mintunvihreä väri puhuttelee mua hyvin paljon *_*

Sarjan muut hahmot eli seepran ja gepardin olen ostanut käytettynä. Gepardi oli kans livekirppikseltä ja seepran löysin yhdeltä Facebook-kirppikseltä. Tässä vielä yksityiskuva niistäkin:


En ole varma kuinka harvinaisia tän sarjan hahmot ja osat on, mutta oon ostanut tyyliin kaikki mitkä oon nähnyt eli aika vähän. Kerran näin jollain FB-kirppiksellä Simban tai Nalan, mutta muut mulle vastaantulleet oon ostanut.

27. heinäkuuta 2014

MH: Tapaus Manny Taur

Yhdysvalloissa on tällä hetkellä meneillään San Diego Comic Con, joka vaikuttaa joltain nörttien paratiisilta. Tänä vuonna Monster High Comic Con exclusive oli tuplapakkaus, jossa on Manny Taur ja Iris Clops -nuket. Myös nettisarjan Manny/Iris-aiheinen jakso julkaistiin tällä viikolla englanniksi (Espanjan saitillahan tuo jakso on ollut jo kauan).

Itse onnistuin jotenkin saamaan lyhytaikaisen pakkomielteen Iris/Manny-pariin, syynä yhden sarjakuvan kansikuva. Siis en pääse yli. <3_<3

Tässäpä pakkomielteeni hedelmä jostain parin viikon takaa:


Minotauroksen poika Manny Taur on ollut sarjassa melkein alusta lähtien. Alun perin hahmo oli luotu osuvaksi karikatyyriksi koulukiusaajasta. Lihaksikas ja ruskettunut kroppa, jock-tyylinen blondi tukka... Jos olet yhdenkään amerikkalaisen high school -elokuvan nähnyt, tunnistat tyypin. Aikansa sarjassa hengailtuaan, Mannylle suotiin jopa hieman hahmokehitystä. Sillä eihän suvaitsevaisessa ja kaikki tervetulleiksi toivottavassa Monster High -koulussa voi sittenkään olla kiusaavia rasisteja.

Monster High -sarjassa poikahahmoista tulee relevantteja, vasta sitten kun niillä on jotain juttua (siis VISPILÄNKAUPPAA :D) sarjan tyttöhahmojen kanssa. Ainoana poikkeuksena tästä on ehkä Invisi Billy, joka on näytetty webisodeissa olevan ihan kaveri tyttöhahmojen kanssa (Twyla, Rochelle). Ok, Billy dumpattiin yhteen jonkun yhdentekevän Scarahin kanssa, mikä oli täysin turha muuvi, jos multa kysytään... Mutta anyway, toisin kuin muiden hahmojen tapauksessa, Billyn kanssa ei ole korostettu sellasta "Pojat vastaan Tytöt" -erottelua.

NNiiin.. Kenelle härkäpojan voisi sitten parittaa? Tällä hetkellä päähenkilöistä täysin vapailla markkinoilla näyttäisi olevan ainoastaan Clawdeen. Mutta Clawdeen onkin STRONG INDEPENDENT WOMAN, joka ei tarvitse miestä. Eli ei... Ja muutenkin turhan riskialtista... muotinukkesarja... lihaksikas härkä... tämä on niin väärin...

Onneksi ongelmaan löytyikin ratkaisu. Minotaurokselle uhrattiin aikaisemmin vain taustahahmona hengaillut tyttökyklooppi.. kyklooppityttö. Heillähän on varmasti paljon yhteistä, esimerkiksi antiikin Kreikka, u know :DD Ja näin täydellinen pari on syntynyt! Ja jos juttu ei toimikaan ja eläimiinsekaantumisesta syntyy haloo, voidaan Iris hävittää sarjasta vähin äänin kenenkään huomaamatta...

En yhtään ihmettele, että Manny Taur julkaistiin nimenomaan juuri SDCC-ekslusiivina. Hahmo on antropomorfinen härkä, ei kai sellasille ole kysyntää muotinukkemarkkinoilla? Vai onko sittenkin? Ainakin menekki conissa on ollut menestys. Tosin tämä tuplapakkaus olikin selkeästi suunnattu keräilijöille ja aikuisfaneille, joista conikävijät pääosassa koostuvat.

Onneksi en varsinaisesti halua tuplapakkauksen kumpaakaan nukkea, saisin pulittaa aika pitkän pennin. Jää nähtäväksi, julkaistaanko Mannya tai Iristä ikinä tavismarkkinoilla, molemmat ovat ehkä vähän liian outoja kaupan hyllylle... :D



BTW, mulla on tekeillä isompi eläinfiguuripostaus (joka ehkä jakaantuu useaksi entryksi), eli en oo siirtynyt pelkkiin monstereihin :D

13. heinäkuuta 2014

Yksikätinen ihmissusi

Tuntuu siltä, että Monster High -nukkejen löytäminen on edelleen aika kiven alla livekirppiksillä. Vaatteita, tavaroita ja muuta tilpehööriä saattaa kyllä löytyä, jos vaan tietää mitä etsii. Mutta itse nukkeja en ole tänä kesänä löytänyt ollenkaan. Viikko sitten tein kuitenkin löydön...


Clawdeen on sarjan päähahmoista ehdoton lempparini ja oikeastaan syy, miksi alunperin edes kiinnostuin koko MH-sarjasta. Lisäksi Scaris on yksi Clawdeenin suosikki-lookeistani. (Muita on ainakin signature, Dead Tired, Roller Maze ..). Nukessa on hieman punaista kynsilakkaa, mutta muijalla on jopa ihan omat vaatteet päällä ja kengät jalassa :O

Tämän postauksen otsikosta voi kuitenkin päätellä, että Clawdeenilta puuttui jotain olennaista. Nimittäin vasen käsi (ja käsivarsi) :'''D

Hej på dej!

Tsiigailin, että Ebaysta saisi tuon puuttuvan käden noin kymmenellä eurolla. Vaikka nuken kokonaishinta jäisi edelleen suht alhaiseksi, en taida kymppiä pulittaa yhdestä kädestä.

(VINKVINK: Mulle voi kyllä tarjota Clawdeenin oikeaa kättä KOHTUULLISELLA hinnalla <3 )

Vaikka tämä onkin yksi suosikkilookeistani, päätin, että tämä menee silti customiksi... Haluisin tehdä ehkä jonkun semmosen "wolf pride" -tyyppisen nuken. Vähän jotain saman tyylistä kuin San Diego Comic Con ekslusiivi-Cerise (Ever After High), semmost ihmissusihenkistä :D

Tota puuttuvaa kättä enemmän kyl harmittaa se, että tällä on nk. limapääsyndrooma. Eli nuken hiukset on ällön limaiset ja rasvaisen tuntuiset. Pahinta on, ettei siitä oikein pääse eroon. Ainakaan niin että mä tietäisin. Oon koittanut hoitaa näitä tapauksia astianpesuaineella, shampoolla, hoitsikalla yms. Harmi, kun tällä on niin ihanat peppuun asti olevat hiukset ja keksin __kerrankin__ sellasen custom-idean, joka ei vaatis re-roottausta (joka on *paskaa*, *tylsää* ja *aikaavievää* :D).

Noo, pitää suunnitella joku makee hiusväri/tyyli tälle, ku en tod rupee roottaamaan samanlaista tukkaa tälle joka tällä on jo vaan siks että Mattelin laadunvalvonta kusee :D

On muuten outoa, että yleensä nää limapäänuket on niitä kalliimpia tapauksia. Budjettinukeissa ei välttämättä oo käytetty pään sisällä liimaa ollenkaan, vaan hiukset on rootattu sellasella sidontatekniikalla. Kai se on siitä, että näitä nukkeja valmistetaan Kiinassa ja Indonesiassa, ja toisessa maassa käytetään tiettyä tekniikkaa ja toisessa toista. En vaan ikinä muista kummin päin ne menee...

Mut silti, jos kerta on käytössä semmonen tekniikka, joka ei vaadi liimaa, MIKSI SITÄ LIIMATEKNIIKKAA ON PAKKO SITTEN KÄYTTÄÄ OLLENKAAN !! (anteeksi avautuminen, mutta tää design-moka häiritsee mua huomattavasti enemmän kuin Lagoonan tippuilevat jalkaevät)



Täs viel kuva ku Clawdeen on nii beibe *_*

Ja eiköhän se käsikin jostain löydy.. joskus :D