19. kesäkuuta 2015

Lelubongailua Tallinnassa

Voin taas kerran etukäteen pahoitella, että tää postaus on todella sekava ja suurinosa kuvista on huonolaatuisia salakuvia :''D

Eli kävin siis viikko sitten Tallinnassa, joten ajattelin hieman valaista täällä, että minkälainen lelutilanne siellä on. Oli tosiaan aika mahtavaa pyhittää melkein koko reissu lelututkimukselle, sillä Virossa on aivan erilainen valikoima kuin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa (joissa on kaikissa about samat tavarat).


Schleichin irtopäät

Lisäksi tuntui siltä, että leluja arvostetaan aivan eri tavalla kuin Suomessa. Esillepanoihin oli nähty paljon vaivaa ja sarjat oli näyttävästi esillä, eikä tungettu jonnekin alahyllylle. Aika monen sarjan kohdalla luki myös jotain TV:stä, joten ilmeisesti Baltiassa ei lelujen mainontaa ole rajoitettu ainakaan yhtä rankasti kuin Suomessa. 


Jotain random sarjoja, joihin en oo Suomessa törmännyt


Pakko vähän hehkuttaa Ever After High'ta, koska Suomi tuntuu feidanneen koko sarjan eikä uusia nukkeja tunnu enää tulevan tänne. Tallinnassa EAH-nuket eivät selkeästikään olleet poistumassa valikoimasta. 


En ehkä muista ihan kaikkia, mutta Suomesta pois jääneitä linjoja/nukkeja oli ainakin:

- Spring Unsprung (paitsi Kitty, joka on ekslusiivi)
- Mirror Beach
- Through the Woods
- Basic Duchess, Dexter, Cupid, Holly&Poppy, Blondie ja Cerise (ok, Cerise ja Blondie on bongattu pari kertaa Suomesta, mut ei voi kyllä sanoa että niitä olis täällä koskaan varsinaisesti ollut)
- Lizzien playset, Briarin playset, kenkäkauppa ja jotain muita leikkisettejä, mut en oo niin perillä niistä.

Oli kiva nähdä sellaisia nukkeja, joita olin aikaisemmin nähnyt vain kuvissa. Spring Unsprungit on livenäkin aivan mielettömän nättejä!! *__* 

Aika monet basic-nuket olivat vaihtuneet/vaihtumassa uusiin pakkauksiin, joissa nukeilta on karsittu lähes kaikki yksityiskohdat. Jotenkin ironista, että uusi, karsittu Dexter saattoi olla täysihintainen, kun taas vanhempi ja parempi versio oli vieressä alennettuna... 



Monster High -nukeissa oli aika pitkälti sama valikoima kuin Suomessa, paitsi joissain kaupoissa oli jäljellä tosi vanhoja nukkeja esim. Scaris Skelita, Sweet 1600 Frankie, Catty Noir... 

Ilmeisesti siellä on nukeille varattu huomattavasti enemmän hyllytilaa, kun eivät siellä harrasta vanhojen linjojen poismyymistä alennuksella heti kun uudet tulee myyntiin.

Suomesta skipattuja monstereita bongailin ainakin:
Swim Class wave 3
- Geek Shriek wave 1
- Casta
- Threadarella 

Eläinfiguureista oli aika mielenkiintoinen tarjonta, jokaisessa kaupassa oli myynnissä eri merkkien figuurit. Rocca al Maren kauppakeskuksen lelukaupasta löytyi Schleichin (tooodella laaja valikoima) figuureja ja toisesta lelukaupasta CollectAn hylly. CollectAn figuureja ei ollut niin paljon tarjolla kuin olisin toivonut, mutta oli silti siistiä nähdä edes osa uudemmista figuureista livenä.

Tallinnan keskustan Kaubamajan leluosastolla oli myynnissä Papolta ritareita ja yksisarvisia tms. Lisäksi saatavilla oli aika hyvä valikoima Safari Ltd.:n eläimiä ja lohikäärmeitä. Myös dinosauruksia oli muutamia.


CollectA:n ständi ja Safari Ltd.:n lohikäärmeitä


Mulle tarttui mukaan tämmöiset eli CollectA:n pussiahma ja Safari Ltd.:n kettu. Molemmat on jopa olleet mun toivelistalla, joten ne ei olleet ihan heräteostoksia. (*köh* toisin kuin dexter ja blondie alennuksesta) 



Päättelimme muuten paluumatkalla kaverini kanssa, että Viron erilainen maahantuonti ja valikoima johtuu ainakn osaksi siitä, etteivät pakkaukset ole vironkielisiä. Pakkaukset saattoivat olla esim. englannin tai venäjänkielisiä, mutta niihin on liimattu pieni tarra, johon on merkitty maahantuojan tiedot ja ikärajat viroksi, latviaksi ja liettuaksi. Pohjoismaissahan leluille on varta vasten tehty omat pakkaukset, joissa on tekstit skandikielillä ja suomeksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Viro voi ostaa maahantuontierän periaatteessa mistä vain, kun taas Pohjoismaihin tuodaan vain meille lokalisoituja pakkauksia. Oletan, että Suomesta löytyy taas joku laki esteeksi sille, ettei Viron käytäntöä voisi toteuttaa täälläkin.

Minne Tallinnassa kannattaa mennä leluostoksille? 

Rocca Al Maren kauppakeskuksessa (ilmainen bussi satamasta) on Prisma ja toisessa kerroksessa kaksi lelukauppaa, joissa kaikissa oli todella hyvä leluvalikoima. 
Kaubamajan ylimmässä kerroksessa on pelkästään leluja. 
- Laivaan mennessämme bongasimme myös satamassa Sadamarketin feikkimonstereiden seasta Swim Classit hintaan 25 €/kpl.... Mikä oli hyvin hyvin outoa. O_O 

Lelujen hintataso on about sama kuin Suomessa, joidenkin kohdalla jopa korkeampi. Esim. Ever After High -nuket maksavat normaalihintaisina noin 36 eurosta ylöspäin. Mut jos EAH-sarja tosiaan poistuu Suomesta kokonaan, niin voi olla että täytyy lanseerata perinteisen viinarallin lisäksi myös uusi käsite -- nukkeralli :D

HOX: Tallinnan päivitetty nukketilanne 2015-syksynä löytyypi täältä :)

6 kommenttia:

  1. Oh no!! Heinäkuussa menen Tallinnaan, jos on varaa (eläinlääkäri toki etusijalla, plaah). Tuo Kawaii Crush vai mikälie kiinnostaa kovasti, muistatko oliko sarjaa keskustan Kaubamajassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Toivottavasti pääset matkalle :D
      Kannattaa tosiaan tsekkaa ainakin leluosasto Kaubamajassa :)
      En muista nähneeni noita Kawaii Crush -tuotteita siellä, mutta meillä olikin silloin jo vähän kiire laivalle, niin en katsonut koko osastoa läpi.

      Poista
  2. Aloinpa heti suunnitella reissua Tallinnaan :D

    VastaaPoista
  3. Siis onko Tallinnassa Threadarelloja? O_O :3 Ku itelläni olisi matka nyt 5.8 Tallinnaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Ainakin Rocca Al Maren kauppakeskuksen jommassa kummassa lelukaupassa oli Threadarella. Voi olla, että jopa molemmissa. :)

      Poista