6. kesäkuuta 2015

Disneylöytöjä ja vähän muuta

Yritän nyt taas skarppaa tän blogin kanssa. Blogin hiljaiselo johtuu melkeinpä lähinnä siitä, että oon ollut jotenkin ihan superväsynyt töiden ja kaikkien muiden menojen takia. Pahoittelut tästä.

Kesä on paras, koska silloin järjestetään koko ajan kaikkia tapahtumia ja livekirppareita. Tykkään niin paljon enemmän livekirppiksistä kuin itsepalvelukirppiksistä.

Oon ottanut taas joitain kuvia mun viimeaikaisista kirppislöydöistä, osan jopa kuvasin ulkona :D



Ostaessani nämä krokotiilit luulin, että kyseessä on tuplakappaleet Peter Panin krokotiilista. Krokoissa lukee vain W.D. Prod (eli Walt Disney Productions). Meinasin jo menettää hermoni, kun en löytänyt näitä googlaamalla. No ei ihme, olin googletellut väärin, The Disney Collection -blogin mukaan, nämä ovatkin Madame Medusan krokotiilit elokuvasta Pelastuspartio Bernard ja Bianca. Krokotiilien valmistaja on ilmeisesti Heimo, joka on tuottanut näitä luultavasti elokuvan julkaisun aikoihin eli 80-luvulla.

Muista lähteistä en löytänyt näitä krokotiileja, joten olen vain blogin tietojen varassa.

Ylipäätään Pelastuspartio Bernardista ja Biancasta ei ole ihan älyttömästi figuureja ja suurin osa niistäkin on päähenkilöistä. Eli uskoisin että krokotiilit ovat ainoat kyseisistä hahmoista tehdyt figuurit. Nämäkin ovat tehty samalla muotilla.

En montaa kertaa ole nähnyt Bernard ja Bianca ykköstä, vaikka omistakin sen DVD:nä. Mutta mulla on mielikuva, että Madame Medusan krokotiilit olisivat olleet vähän pelottavia. Tai ainakin jo vertaa just Disneyn Peter Panin krokotiiliin, joka on sellainen sympaattinen ja vähän koominen. Pitäisi varmaan virkistää muistia ja katsoa vähän Disneypiirrettyjä taas pitkästä aikaa.



Mulla on jo niin paljon dinosaurusfiguureja, että jätän yleensä kirppiksellä väliin kaikki merkittömät figuurit, ja merkkifiguurienkin kanssa olen tosi nirso. Mut jotenkin tää pieni made-in-china protoceratops puhutteli mua. Mulla ei tainnut entuudestaan olla protoceratopseja kuin ehkä yksi, joka on tosi vanhanaikainen. Tän yksilön muotti on mun mielestä todella hyvä ja modernin näköinen. Maalausjälkiki on aika perus-china, mutta voisi olla myös pahempi.

Tän figuurin ostaessani älysin vihdoin laittaa protoceratopsin mun päänsisäiseen lempidinosaurusten listalle. Oon jotenkin ignorannut sen, vaikka oon mm. kuolannut Kaiyodon protoceratops-figuuria jo kuinka kauan. Luin myös pienenä paljon James Gurneyn Dinotopia-kirjaa, jossa yksi henkilöistä oli Bix-niminen protoceratops, josta oon piirtänyt vaivaannuttavaa fan arttia joskus 5-vuotiaana :'D



Pokémon-figuurien kanssa oon nykyään aika samanlainen kuin dinosaurusten, eli valitsen hyvin tarkkaan mitä ostan. Varsinkaan onttoja Pokémon Kids -figuureja (valmistaja Bandai) en yleesä ostele, koska ne vievät niin paljon tilaa.

Mut jotenkin mun oli pakko ostaa nää. Mudkip on niin söpö, et ne yleensä tarttuu helposti mun matkaan. Altariasta mulla ei ollut entuudestaan yhtään figuuria ("Kaikki kerätään" -asenne ja sillee) ja Altaria on myös mun lemppari lohikäärme-tyypin poksu.



Fidan jostain säläpussista löytyi joidenkin vielä selvittämättömien Barbiekamojen lisäksi pari Disney-figuuria.

Okei, nyt ihan ekaksi, toivottavasti kukaan lukijoista ei lähde kävelemään, kun sanon että mielestäni Aladdin on yksi Disneyn yliarvostetuimmista elokuvista. Siis ihan tosi, haluaisin pitää siitä, mutta se vaan on niin kauhea! :'''D Kuitenkin Abu on ihan söpö ja ajattelin pitää sen omassa kokoelmassani. Pikaisen googlettelun perusteella figuuri on tullut Simban valmistaman Aladdin-nuken mukana.

En tiedä Aladdinin jatko-osista tai TV-sarjasta juuri mitään (olen ehkä jotain nähnyt joskus 20 v sitten joten en muista), eli en tiedä kuka tuo naispuolinen apina (vai drag queen -Abu??) on. Selkeästi se on samaa materiaalia kuin Abu, mutta googletus ei ole vielä tuottanut tulosta.

Enpä kyllä itseasiassa tiedä myöskään mistä Sebastian ja Pärsky ovat peräisin, tai kuka on valmistaja. Tuollainen Pärsky mulla tais jo entuudestaan ollakin, mutta Sebastian on uusi tuttavuus. :)


Ja sitten tänään löytyi vielä yksi pikkuruinen Lalaloopsy-nukke


En ole vielä sen kohtalosta ihan varma, sillä aikaisemman postaukseni mukaan mun piti pitää itselläni vain yksi Lalaloopsy. Tämä on silti tosi söpö ja sopii väreiltään hyvin näin alkukesään. Lalaloopsyja tulee vastaan kirppiksillä mielestäni aika harvoin, niin on aina kivaa löytää sellainen.

Lalaloopsy tulee muuten todennäköisesti olemaan sellainen väliinputoaja-sarja, joka vähän unohtuu. Todennäköisesti 2000-2010-luvulta Monster High ja Littlest Pet Shop tulevat jäämään sellaiseksi ikonisiksi, niin kuin My Little Ponyt 80-90-luvulta. Mut itseäni just nimenomaan kiinnostaa nää unohdetut sarjat, jotka on usein hyvin lyhytikäisiä ja lähinnä sen ajan lapset tietää ne. Esim. Hornbyn Kitty Care (/Puppy Care) on mielestäni sellainen väliinputoaja-sarja, josta suurimmalla osalla ei ole tietoakaan, mut sellaisen nähdessään tulee kummallisen nostalginen olo.


Tää postaus muuten kokosi aika hyvin yhteen, mitä kaikkea muun muassa keräilen :D Eli eläinfiguurien ja nukkejuttujen lisäksi kerään vaihtelevasti pokemoneja, disney-hahmoja, dinosauruksia (jotka muuten ovat eläinfiguureja...) ja kaikkea söpöä. <3

14 kommenttia:

  1. Voi järki mikä meteli olis noussu jos mie olisin pentuna löytäny tuon protoceratopsin jostain. Olis lähteny mukaan vaikka väkisin. Mikä tahansa vähänkin massasuositusta poikkeava dinolaji uppos harvinaisen hyvin pentuna, ku kaikki oli yleensä vaan niitä tyrannosauruksia ja triceratopseja (ynnä stegoja ja velociraptoreita). En sit tiä onko hyvä vai huono juttu etten käyttäny nettiä penskana, olisin varmaa raivostunu usein ku en vaan saa mitään ja netti on täynnä kivoja, hienoja dinoja.

    Joka tapauksessa oon tällä iällä yrittäny sortua hevosten ohella myös dinojen osteluun, ja niitäkin vaan kun löytyy jotain oikeasti säväyttävää. (Ärsyttää vaan ku kaikki hyvä maksaa liikaa. :D)

    Oon kyl vähän kateellinen siule tästä, miten usein saat figuja saalisteltua. Ihan ylipäänsä siis. Ite hankin uusia noin pari kertaa vuodessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha awww<3 Protoceratopsit on niin ihania.

      Mun muut lempparidinosaurukset tuppaa kyllä kuulumaan enemmän sinne massatuotettujen joukkoon, Parasaurolophus on lähes ainoa hadrosaurus, josta tehdään figuureja. Dilophosauruskin on semi-yleinen esiinnyttyään JP-sarjassa. Et oikeestaan mun top kolmosesta Lambeosaurus on sellanen, josta figuureja ei tunnu löytyvän lähes yhtään :(

      CollectA muuten tekee tosi paljon vähän harvinaisemmistakin dinolajeista figuja. Osa on sellaisia, joista en ole edes kuullutkaan :D

      Oon kyl sellanen kirpparirotta, et luuhaan koko ajan jossain kirppiksillä tai kierrätetyn tavaran kaupoissa. Joskus tulee vastaan hyviä löytöjä ja joskus on kausia ettei löydy oikein mitään.

      Poista
    2. Himpura, unohin kommentoineeni... Tyypillistä blogin kanssa. :D Protoceratops ei mikää henkilökohtanen suosikki siis sinällään ole ollut, en vaan olis voinu jättää sellasta rauhaan jos olis kohalle osunu. Onhan ne omalla tavallaan legendaarisia ehkä, myös.

      Ite oon jättäny miu dinohörhellykset (fanaattisessa mittakaavassa) pentuajoille, joten kaikki tää häslinki tulee edelleen yhtä autenttisena kun se oli pentuna; yritän just manipuloida itteeni et höyrähtäsin takas samanlaiseksi hulluksi ku sillon. Olisi hauskaa! 8D Tän takia miule kans kelpaa melkein mikä dino vaan, kuhan se on ees jotenki kunnollisen näkönen (nyt ku on lukenu noita uutisia karvoista ja höyhenistä ja ties mistä, ni tuntuu etten tiedä mistään mitään enää) ja siis hyvin tehty.

      CollectA on ihan hyvä sarja nykyään (jopa hevosten kohalla), mutta sitä ei vaan saa mistään päin Suomee. Tai jos saa ni tulee matkat tielle (haha) tai sitten valikoima kattaa pari kolme eri muottia... On noita (muitakin merkkejä) tullu kyllä kuolattua jos mistäkin, ja kerran päätin että miu on kai pakko hankkia lauma tyrannosauruksia joskus (koska löysin ihania kuvia jonkun tyrkkilaumasta Devarissa, olivat niin realistisia: http://carnosaur.deviantart.com/art/A-Council-of-Tyrants-408733008?q=favby%3AAfuze%2F48095635&qo=1) jos ikinä omistan oikeasti rahaa. Miksi pitää juuri rahattoman ihmisen olla dino- ja figuhullu? :/
      Mie muuten jo aikoja sitten tajusin, et esim. Schleich ja vissiin CollectA pohjaa monet dinonsa kirjoissa näkemiini kuviin/pienoismalleihin. Ihan jännää, paitsi että figut on tod. näk. tehty vähemmällä työllä... Varsinki vanhoissa kirjoissahan on noita fyysisiä malleja käytetty paljon, mikä on aika nastaa ja sopii paremmin dinoteemaan ku joku kökkö tietokonemallinnus. (Piti pentuna aina unelmoida et hankkisin ne omaksi joskus, voi järki.)

      Mie taas en oikeen kirppiksille (tai kaupoille ylipäätään) yleensä eksy, omista syistäni. Jos asuisin keskustassa niin sitten toki useemmin, mutta kun en asu... Mut aina kun älyän ja mahdollisuus on niin toki ostelen tavaraa jos löydän ja kykenen.

      Poista
    3. Joo mulla on kans vähän sama tapa, kirjottelen kyl kommenttei toisten blogeihin, mut en useinkaan muista käydä kattomassa jos niihin olis vastattu.... Blogger sais ilmottaa myös kommenttivastauksista sähköpostilla...

      Itse seuraan dino/paleo-uutisia aika aktiivisesti, joten höyhenet on mulle ihan itsestäänselvyys nykyään :DD On mielenkiintoisia kuinka koko ajan tekniikan kehittyessä saadaan lisää tietoa eläimistä jotka ovat kuolleet sukupuuttoon yli 65 miljoonaa vuotta sitten.

      Juu höyrähdä ihmeessä dinoihin taas!! :D<3

      Jep, Suomesta ei saa oikeastaan mitään muita eläinfiguureja kuin Schleichiä. Sama juttu tuntuisi olevan aika monessa maassa. Sääli. Ostaisin paljon enemmän figuureja jos niitä myytäisiin ihan konkreettisissa kaupoissa.

      Itselleni ei noi dinokirjojen pienoismallit tuu oikein mieleen. Mulla oli pienenä kaikissa dinosauruskirjoissa vaan piirrettyjä kuvia. Ehkä jossain kirjaston kirjoissa saattais olla niitä malleja. Olis kyllä siistiä nähdä vanhoja kirjankuvitus-malleja livenä jossain :D
      Mutta siis oikeassa oot, todella paljon figuureihin otetaan mallia paleotaiteesta. On kiva bongailla figuilla värityksiä, joita on nähnyt joskus maalauksissa.

      Aww toi t-rex-kokoelma on kyllä mahtava. Itselläni on tuo Papon vasemmanpuolimmaisin. Sen vieressä olevaa Collectaa etsiskelin joskus hyvänhintaisena, koska se olisi kiva pari Papolle. Mut en sit oikein löytänyt sitä.

      Ymmärrän vallan hyvin tilanteesi. Toisaalta voisi olla ihan hyvä, ettei asuis ihan kirppisten vieressä kun tulee tota tavaraa haalittua vähän liikaakin. Tosin netistä ostaminenkin on tehny nykyään vähän liiankin helpoksi :D

      Poista
    4. Sais toimia samalla tavalla kun taidesivustoilla, niissä ei jää melkein mitään välistä koskaan. Omat blogit ku on kommenteissa käytännössä elottomia ni tuntuu tumpelolta joutua erikseen kyttäämään jostain palkista että onko kommentoitu... Koska yleensä ei ole.

      Mieki noita lukenu aika paljon, koska haluan ajantasaistua. Ja koska hyvää tietoa löytyy myös suomeksi. Miula tosin on jotain jo vanhoja kirjoja, joissa on maalattu esim. raptoreita untuvilla ja sulilla, vaikkei niistä sillo tainnu nii suurta tietoa ollakaan (kys. kirjassahan ei muistaakseni mitkään tyrannosaurit ole sen karvasempia ku ennenkää). Dinokirjojen edelläkävijä? Kuvat vieläpä nähtävästi käsin maalattuja alunperin eikä mitään tietokonekuvia.

      Pakkohan se... Ku se on ikäänku sisäänpalanut taipumut hörheltää dinoja. Eihän niistä eroonkaan pääse ku koko lapsuus oli täynnä mokomia. :D Ja olin vakaasti nirso siitä miten dinoja piti piirtää ja kuvailla, jne.

      Ja jos jossain myydäänkin randomisti merkkiä X, ni tietty ihan liian kaukana, kuten mainitsin. Netistä jos tilaa niin toki säästyy ihmettelyiltä, että mitä tuo tommone jotai 'leluja' ostelee (joo ei siitä pitäs välittää). Jos tähän lähelle vaan tulis enemmän figuja myyntiin (ihan kävelymatkan päässähän on jotain... Mutta ei kovin innostavasti) ni sit tekisin varmana muutaki ku kettuaisin itekseni asiaa. :D Kateeks käy amerikkalaisia joilla on ihan erikseen pienoismallihevoskauppoja (muista pienoismalleista siellä en tiä, melko varmasti erikostuneita kauppoja myös niissä).

      En sit tiä ollaanko dinoiltu niin eri aikoihin vai onko siellä jääny pienoismallilliset kirjat välistä? Mie ku olin viis vuotta ni saatiin kaksosen kaa synttärilahjaks tuo David Lambertin Dinosaurusten maailma, josta juttua ainaki tuolla (seassa): http://www.tunturisusi.com/dinosaurukset/dinosauruskirjat.htm Harmi vaa et ne miu näkemät figuurit oli vähän ku halpiskopioita noista, mut eihän lelut saakaan olla liian hienoja (tai ei saaNU, nykysinhän ne nimenomaan on hienoja... Ei miu pentuaikana vaan ollu).

      Miula on nykyostoksina dinoja vaan pari, molemmat Schleichin; pentuaikojen saaliista ei voi edes puhua koska lauman laskeminen kannattaa kieltää... Joilai voi olla jopa keräilyarvoa, mikä lähinä naurattais. Tekee nyt mieli penkoa koko korillinen esiin ja käydä jokanen dino läpi... Oaa nostalgiaa. Mut sen tiän, et jos kerta nyt jo pystyn päättämään millä kriteereillä dinoja ostan, ni nuo Schleichin ja Papon pedot pitää joskus hankkia, jos ikinä on varaa ja tyrkit vielä myynnissä sillon. Jurassic Park kuitenki ON ehkä paras dinoleffa ikinä (siitä uudesta leffasta ei tässä perheessä tykätty ollenkaan, en kattonu mut ei näköjään edes olis kannattanu), olkoonkin että monilla lajeilla on lajityypilliset ominaisuudet nykytiedon mukaan ihan toisin. Niiden ja Matkalla dinosaurusten kanssa -sarjan ansiosta tykkään rujosta realismista ylipäänsä (elävältä raatelua ja muuta kuusvuotiaalle sopivaa katottavaa, jee!).

      Joskus kun menee jonnekin ja kohdalle osuu yhtäkkiä koko hyllyllinen herkkua (ei syötävää sellaista siis...), ni jotenki järki jättää hetkellisesti ja tekis miel raahata se koko hylly kotia ja lyödä tonni kaupan tiskiin. Karu fakta vaan on se että vältän nettikauppojen pläräilyä itsesuojelusyistä, ja onneks täkäläisistä kaupoista figuja myyvät ei ole tyypillisellä kaupunkeilureitilläni. Olis niin kätevää jos sen hyllynki sais sit myös pitää. 8D (Löysin muuten täkäläisestä Cittarista Schleichin dinoja. Melko uskomatonta, mutta jätin sinne ne koska raha...)

      Poista
    5. Siis mulle tulee sähköposti aina kun joku kommentoi mun blogiin. (Saan myös sähköpostin silloin kun vastaan itse kommentteihin, kiitos blogger tästä -_- ). Kaipailisin viestiä lähinnä siitä, kun kommaan jonkun toisen blogiin ja siihen vastataan. Kun en ikinä muista käydä katsomassa, onko kommentteihini vastattu.

      Siis todisteita höyhenistä ei-lentävillä dinosauruksilla taisi löytyä vasta 90-luvun puolessa välissä. Mutta sitä ennen on toki löytynyt esim. Archaeopteryx ja muita "alkulintuja" eli viitteitä dinosaurusten mahdolliseen höyhenpeitteeseen on ollut jo pitkään. Jotkut tutkijat ovat varmasti epäilleetkin dinosauruksilla olleen höyheniä jo ennen 90-lukua.

      Kyllä nykyäänkin aika monessa dinosauruskirjassa on ihan perinteisesti piirretyt kuvat. Mielestäni 3D-kuvia on lähinnä lapsille suunnatuissa ei-niin-tieteellisissä kirjoissa ja jossain tyyliin BBC:n tietokirjoissa, joissa on käytetty screencappeja WWD-sarjasta yms.

      En osaa tarkemmin sanoa, mitä kirjoja oon skidinä lukenut, koska omistin vain yhden pelkkiin dinosauruksiin keskittyvän kirjan. Tekijä oli muistaakseni David Norman ja kirjan nimi tyyliin Dinosaurukset xD
      Muut oon lainannut kirjastosta, mutta tästä on varmaan yli 25 vuotta aikaa joten en sattuneesta syystä muista näitä kirjoja...

      Amerikassa on vaikka mitä kauppoja, mutta siellä on noi välimatkat niin järjettömät, että on todella todella epätodennäköistä että joku mielenkiintoinen pienoismalli sattuisi olemaan oman kodin lähistöllä.

      Mun ehdottomat dinosaurusfiguuri-lempimerkit on kyllä Safari Ltd. ja Kaiyodo. Kumpikaan merkki ei pelkää käyttää värejä designeissään ja figuurit edustaa muutenkin hyvin modernia näkemystä dinosauruksista. Papo on jees kaikessa yksityiskohtaisuudessaan, mut figuurit on turhan harmaita ja jos haluaa sitä paljon puhuttua tieteellistä oikeellisuutta, niin Papo ei ole oikea merkki :D

      Siis Jurassic World oli just viihdyttävä. Ei sitä kannata mistään tieteellisestä vinkkelistä katsoakaan, vaan hauskana action-pätkänä :D Suosittelen, ihan nostalgiasyistä, koska se on lähinnä tribuutti JP-ykköselle. Mun numero ykkönen dinoleffoista on kyllä aina ja ikuisesti Maa aikojen alussa (tosin jatko-osista ei puhuta. ikinä.).

      Schleichin dinosaurukset onkin tosi kalliita, joten en ihmettele :D

      Poista
  2. Hienoja löytöjä! Eteenkin tuo Lalaloopsy. Niitä ei kyllä tule kirppareilta juuri vastaan.
    Nuo Pärsky ja Sebastian, ovatko ne sellaisia kovamuovisia ja onttoja? Mietin että ovatko jostakin vesileikkisetistä? Olisi joku hyvin hämärä mielikuva Ariel-vesipyssystä tai jotain sellaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Joo ihmettelenkin et missä kaikki käytetyt Lalaloopsyt oikein luuhaa, eiks lapset pistäkään kiertoon heti kaikkea mitä ne saa? :'D Samoin Monster High -nukkeja löytyy edelleen tosi harvoin kirppiksiltä, vaikka nekin on ollut jo about 5 vuotta markkinoilla.

      Ei, Sebastian ja Pärsky on ihan kokonaan kumisia. Ja aika pieniä. Mut mulla on kyl ollut sellanen ontto Pärsky, jolla voi spruittaa vettä. Mun mielestä se tais olla Mäkkärin jostain 80-luvun lopulta... :D

      Poista
  3. Muistelit ihan oikein niistä krokotiileista. Ne on niin ahdistavia kun ovat vähän kuin vahtikoiria joilla se kidnapattu tyttörukka yritetään pitää aisoissa. Annetaan sellainen kuva että "jos yritätä jotain tyhmään niin nää pedot syö sut elävältä". Vanhempana kun sitä leffaa katsoo niin on helpompi nähdä myös se krokojen hassu puoli, mut lapsena sitä oli vaan ihan kauhusta kankeena!
    Vitsit, että nuo Lalaloopsyt on kyllä niin herttasen näkösiä... Tekis mieli itselleenkin sellainen hankkia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin! Siis jotain creepyä niissä krokoissa oli! :D Mun on kyl varmaan pakko kattoa se leffa nyt ihan muistin virkistykseksi !

      Joo en tiiä mikä Lalaloopsyissa (varsinkin noissa mineissä) on, kun mullakin on vähän himo noihin. Mut yritän uskotella itselleni et yks riittää :'D

      Poista
  4. Koin nyt asiakseni paheksua syvästi kommenttiasi Aladdinista! u__u :P Mut suurena tv-sarjan ystävänä en kyl mäkään muista mitään mistään drag-Abusta.

    Veikeitä krokoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lol arvasin et täält tulee paheksunnat :DD

      Hei apua, mä olin ihan varma, et sä tiiät mikä toi drag-Abu on :O
      Siis ehkä se on joku ton lelufirman oma keksintö, jota ei ees ookkaa missään.

      Joo on, salee paljon kivempia kun siinä leffassa.

      Poista
  5. Pakko sanoa että mäkään en oo koskaan oikein ymmärtänyt tätä Aladdin hehkutusta (*odottaa kakkamyrskyä* x'D).

    Mutta nämä kirpparilöydöt-postaukset on aina hauskoja! ^3^
    Dinotopia-kirja on ihan paras, haaveilin lapsena että sellainen maailma olisi oikeasti. Muistan hyvin tuon maskotti-protoceratopsin. Muistan että lapsena katselin protoceratops-figua Stockan leluosastolla, mutta en saanut ostaa kun minulla oli kuulemma ihan tarpeeksi dinoja. :'D

    Mulla on joku hämärä muistikuva muuten, että noi Pärsky ja Sebastian on saattaneet olla jonkun Ariel-nuken (semmoisen muotinukkemaisen) mukana tulleita figuja? Tai ainakin niistä tulee vahvasti flashbackit jonnekin leluosastolle, jossa olen sellaista nukkepakkausta joskus katsonut. :'D Tosin muistini saattaa pettää.

    Lalaloopsyt on jänniä, mutta en osaa oikein päättää mitä mieltä niistä olen. Ostin jostain tarjouksesta ison merirosvo-Loopsyn koska merirosvot=<3! Semisti houkuttaisi myös geisha-Loopsy, mutta nuo isot Loopsyt ovat kuitenkin niin tilaavieviä että en tiedä viitsinkö toista sellaista hankkia. Loopsyistä tulee myös Coraline mieleen ja on jotenkin hauskaa että ne onnistuvat siten olemaan hiukan creepyjä. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes hyvä! Sielunkumppani! :DD

      Dinotopia on niin IHANA! ... nii siis haaveilen siitä edelleen :''D

      Aikuiset muuten usein käyttää tota "Sulla on ihan tarpeeks leluja"-korttia jos ne ei haluu ostaa jotain. "Nii mutku.. ei just tätä!"

      Joo mäkin luulen et noi Pärsky ja Sebastian olis tullut jonkun Ariel-nuken mukana, kun on just sen kokosia. Ja siis noi figuurit tuli joidenkin barbie-kamojen mukana ja Abu on ainakin tullut nuken mukana, nii voi hyvin pitää paikkansa.

      Isot Lalaloopsyt on ihania, mutta vie niin hitosti tilaa etten edes haaveile sellasesta xD Mut pienet on niin söpöjä, vaikka mullakin pyörii vaan Coraline ja kaikki creepyjutut mielessä :D

      Poista