4. heinäkuuta 2016

Rottaprinsessa

Moi! Tänään kaivelin tuolta tiedoston syövereistä muutaman kuvan Monster High Mouscedes King -nukesta. En yleensä jaksa tehdä esittelyjä nukeista, jotka olen ostanut pelkästään kustomointia varten, mutta Mouscedeksessa on pari hauskaa yksityiskohtaa, jotka haluan jakaa. Lisäksi tuntuu siltä, että monilta aikuiskeräilijöiltä on jäänyt pinkki prinsessarotta välistä, enkä ole nähnyt juurikaan esittelyjä tästä nukesta. 

Boo York Boo York -elokuvassa ensi kertaa esitelty Mouscedes King on Boo Yorkin hienostoalueella elävä Rottakuninkaan tytär. Rottakuningas tässä ilmeisesti viittaa Pähkinänsärkijä-baletin pahikseen eikä samannimiseen ilmiöön (ällö-varoitus!). 

Nimi Mouscedes on väännös nimestä Mercedes. Ilmeisesti Monster High'n tekijöille rotta ja hiiri on tarpeeksi sama asia, sillä Mouscedeksellä on nimen lisäksi lähinnä hiirimäisiä elementtejä. Esimerkiksi isot korvat, juusto-aiheiset printit (vaikka hahmo on kuulemma allerginen juustolle.. ha ha.)...

Mouscedeksen juhlavaatteet

Mouscedeksesta on olemassa kaksi nukkeversiota, joista vain gaalaversiota on myyty Suomessa. Toinen versio on julkaistu 3-pakkauksessa, johon kuuluu Luna, Elle ja Mouscedes arkivaatteissa. Mielestäni arkivaatteet on kivemmat kuin gaalaversiot, mutta en halunnut tätä nukkea niin paljon että olisin metsästänyt sen jostain netistä. 

Ostin Mouscedes-nuken joskus joulun jälkeisistä alennusmyynneistä, koska nukke oli puoleen hintaan. Tuntui jotenkin, ettei nukke pääse oikeuksiinsa tehdasnaamalla ja tämän gaala-version asu ja väripaletti on jotenkin omituinen. Pelastusoperaatio siis :D

Lisäksi Mouscedes on ehdottomasti lempparihenkilöni leffassa <3 


Hiirulaisesta tuli heti söpömpi, kun otti oudot vaatteet veks :D

Pikkusiskovartaloisella Mouscedeksella on aivan ihana tukka ja toivon, ettei sille ikinä ikinä tule liimaongelmaa. Tällä hetkellä tilanne on aivan safe, vaikka nukella hieman liimaa onkin päässä. Kunhan ei vaan tule pään sisältä ulos! 

Gaala-nukeilla on muuten hieman kimalteleva glitter-iho, kun taas 3-pakkauksen nukeilla on mattapintainen iho. 


Mouscedeksella on myös moldatut karvat nilkoissa ja ranteissa. Uusilla Clawdeen- ja Abbey-nukeilla tulee myös olemaan samanlaiset pörröjalat ja -kädet, mikä on kivaa. Mouscedeksen käsimuotti on sama kuin Howleenilla ja kourakädet sopivatkin hyvin rotalle.

En tiedä kuinka moni on huomannut, mutta itse huomasin tämän detaljin vasta avattuani nuken paketista, gaala-asun helman printissä on hiiren/rotan pääkalloja!



Jyrsijänkallo-teema toistuu myös nuken kengissä! Harmi vaan, että muuten nuken toteutus ei ole niitä parhaimpia, söpön ja creepyn yhdistelmä olisi voinut olla todella toimiva, ilman juustoprintti-yläosaa ja metallinvihreitä asusteita (joista tulee ainoastaan mieleen joulu!). 

Ehkä suurin ongelma on kuitenkin nuo eri suuntiin katsovat silmät. Ihan oikeasti, olen tarkistanut varmaan jokaisen näkemäni Mouscedeksen ja KAIKILLA on sama ongelma. Seiniin tuijotteleva katse tuntuu vaivaavan myös Ever After High Bunny Blanc -nukkeja... 


Nuken vyöstä saa makeemman kruunun  xD

Samoin itse olisin myös jättänyt viiksi-pilkut piirtämättä, sillä näin pienellä nukella kokonaisuudesta tulee vaan sottainen. 

No, oma hiiruni vapautui tehdasnaamasta aika nopeasti ja kulkee nykyään tällä naamalla: 


Lisää kuvia varmaan tulee sitten kun olen saanut keksittyä, minkälaiset vaatteet haluaisin hänelle.

Eli kaikenkaikkiaan, Mouscedes on kiva, joskin nukke on joiltain osin vähän unfortunate. Mutta sille kannattaa antaa mahdollisuus, etenkin kustomoijat, sillä nuken naamamuotti on oikeasti IHANA ja haluaisin vaan tehdä itselleni kokonaisen hiiriarmeijan näistä<3 

PS. Norjalainen kääntäjä on ollut erityisen luovalla tuulella. Kaikki muut kääntäjät olivat pitäneet Mouscedeksen tyylin alkuperäisenä eli jotain Upper Beast Sideen viittaavana (Upper East Side on rikkaiden alue New Yorkissa), mutta pakko vähän arvostaa Pipsteriä :D<3 


16 kommenttia:

  1. Oi tästä tykkään! Varsinkin uudella naamalla, ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Mouscedes on minunkin mielestäni kiva ja olen ihan tyytyväinen myös uuteen naamaan :)

      Poista
  2. Miten suloinen hiirulainen hänestä tulikaan tuolla uudella naamalla! ♥

    VastaaPoista
  3. UPEA kustomi jälleen kerran! <3 Tollasen nuken mäkin haluaisin :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun aina kommentoit mun kustomeja niin nätisti<3

      Poista
  4. Pipster!!!
    Ei ole totta, tuo custom!!! <3333 Niin hieno! Itse olen vältellyt Mouscedesta juuri tuon ei-niin-onnistuneen tehdasmeikin takia. Vaikka hiirikuningas on minusta Pähkinänsärkijässä paras hahmo, ja tämä hiiri/rottakuninkaan tytär olisi voinut olla vaikka kuinka onnistunut julkaisu muuten...

    ...onko mitään tsäänssejä että ottaisit vastaan custom-commissioita? Jos siis onnistuisin vielä löytämään jostain alelaarista oman Mouscedeksen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Joo siis Mattel käyttää mm. virallisissa instagram-kuvissaankin nukkea, jolla on seiniin katselevat silmät joten ilmeisesti suorasilmäistä Mouscedesta ei vaan ole.

      Juu siis voin ilman muuta tehdä faceuppeja commissiona, reroottauksia en homman sietämättömyyden takia tee, mutta faceuppien tekeminen on parasta kustomoinnissa :D Et jos onnistut löytämään jostain halpis-pipsterin niin dumppaa se mulle jossain välissä

      Poista
  5. Minä ilmanmuuta ajattelin että Mousceden isä on monipersoonainen, hännistään yhteen sidottu kuningasrotta ja ajattelin että kallodetaljitkin viittaavat eeppiseen rottasotaan. Voi mikä pettymys jos niin ei olekaan asia.
    Minuakin vaivaavat nuo viikset tytöllä. Tulee liikaa drag queenmaiset fibat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no itseasiassa Mattel ei ole antanut mitään virallista vastausta Rottakuninkaan olomuodosta, joten voi hyvin olla että Mouscedeksen isä onkin joku monen rotan hybridi :D
      Ainakin sopisi tuohon monsteriteemaan hyvin! Pähkinänsärkijän rottakuninkaan tytär voisi hyvin olla myös Ever After High'ssa.

      Joo, viiksipilkut on todella häiritsevät ja ainakin omalla nukellani jotenkin epäonnistuneet ja blurriset. Onneksi ne sentään saa kynsilakanpoistoaineella pois helposti, vaikka ei koko faceuppia uusiksi laittaisikaan.

      Poista
  6. Oooh todella ihana customointi ! Pitääpä itsekkin ostaa tuollainen pallero customoitavaksi, jep seiniin tuijotteleva katse on kyl aika karmee ,yh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itseasiassa melkein kaikki Mouscedes-kustomit mitä olen nähnyt, ovat olleet ihania joten siitä vaan kustomoimaan oma hiiru <3

      Poista
  7. Voih! Mouscedes on ihana! Itselläkin tämä glitter-versio vaikka matta onkin minusta paljon söpömpi. Oletin pitkän aikaa että tyttö on hiiri ja venytin sen ostamista, mutta kun sain paketin auki ja tajusin että sehän onkin rotta niin ai että rakastuin koska hullurottanainen tässä päivää. :-D Harottavat silmät harmittaa täälläkin, mutta customisi katse on todella onnistunut! Jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa löytää muitakin Mouscedes-faneja <3
      Aluksi vierastin jotenkin glitter-ihoa, koska luulin ettei sen kustomointi onnistuisi niin hyvin, mutta nykyään tykkään. Tosin mattapintaisen Mouscedeksen vaatteet ja asusteet on kyllä kivemmat musta.

      Poista
  8. Mouscedes on ollut pitkään wanted listalla, mutta en vieläkään pientä ihanuutta onnistunut hankkimaan.
    Muokatusta Mouscedesta tuli todella nätti. ^-^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Itsekin raaskin ostaa hänet vasta 50 % alennuksesta, BYBY-gaalanuket oli jotenkin ihan järjettömän kalliita. Onnea etsintöihin!

      Poista