20. huhtikuuta 2016

Polly Pocket

Moi, tää aihe on ollut mulla työn alla jo vaikka kuinka kauan, mutta nyt sain itseäni vihdoin niskasta kiinni ja etsin koneeni syövereistä kaikki eri aikoina otetut kuvat ja yritän nyt saada tästä kunnialla edes jonkinlaisen kokonaisuuden aikaiseksi.

En tiedä miksi mulle tuli joku tarve tehdä postaus Polly Pocketeista, sillä en ole koskaan oikein välittänyt niistä. Mutta kuten varmaan jokaiselle 80-luvulla syntyneelle, alkuperäisten Polly Pockettien puuterirasian muotoiset, avattavat miniatyyrimaailmat herättävät nostalgiafiiliksiä. (Stalkkasin muuten Wikipediasta, että Polly Pockettien alkuperäinen idea on lähtenyt tosiaan puuterirasiaan rakennetusta nukkekodista!)

Polly Pocket -linja muistuttaa sinänsä hieman Littlest Pet Shoppeja, sillä alun perin niitä valmisti Bluebird Toys -niminen yritys vuosina 1989–1998. Kuitenkin vuonna 1998 Mattel sai vihdoinkin kinuttua lisenssin itselleen ja uudisti pollyjen ilmeen vähitellen sellaiseksi, miltä ne nykyään näyttävät. Polly Pocketit ovat siis kai edelleen tuotannossa, joskin hyvin eri näköisinä (ja kokoisina!) kuin 90-luvulla. Tietysti uudella Pollylla on myös oma animaatiosarjansa.

No niin, nyt kun perinteinen historiaoksennus on saatu pois alta, niin postauksen loppu jääkin aika kuvapainotteiseksi, koska mulla ei ole näistä eri julkaisuista juurikaan tietoa :''D

Eli siis, alkuperäisiä Polly Pocket -rasioita on valmistettu vaikka minkä muotoisia, itselleni on jostain kertynyt tällaiset kolme. (Vähän harmittaa, ettei mulle ole sattunut sellaista perus-rasiaa, mutta en kyllä sellaista erikseen rupea hommaamaankaan)


Violetti sydän vuodelta 1994 on aivan järjettömän massiivinen ja on selkeästi joku pollyjen "emoalus" ...


... jossa on mahdollisesti joku hääteema.... 




Ilmeisesti näitä vanhan mallisia pollyja on myös erinäköisinä, mutta kaikki itselleni kertyneet ukkelit on juuri näitä keltatukkaisia kikkarapäitä, joka on vissiin Polly itse. Suoraan sanottuna tämä Polly-tyyppi näyttää jotenkin super-ärsyttävältä, ei ihme etten skidinäkään innostunut. 

Tämän hevosen pään muotoisen rasian olen joskus ostanut kirppikseltä, ihan sen ysärivibojen takia. 


Tämäkin vuodelta 1994

Hevosen pään sisältä paljastuu ylläripylläri talliaiheinen leikkisetti (ok, voiko joku kertoa ihan oikeasti leikkineensä näillä? Miten tuollaisella sentin korkuisella nukella leikitään?)


Polly rymyää tuolla aidalla sen takia, koska vähän niinkuin rikoin sen jalan joskus lol. En ole satavarma kuuluuko koira tähän settiin ja oletettavasti tässä pitäisi olla myös josku hevonen, mutta sellaiseen en ole törmännyt. 

Pakko sanoa, että tämä matka-arkku vuodelta 1996 on ehkä suosikkini näistä leikkiseteistä....


Ensinnäkin, arkussa on tietty avausmekanismi, joka pitää tehdä *juuri oikeassa* järjestyksessä...

Sisältä paljastuu tällainen hieno rantaloma-resortti....


Eikä siinä vielä kaikki!


Siis jotenkin näissä vanhoissa pollypocketeissa on ihan mielettömästi yksityiskohtia, joita on niin hauska tutkia. En vain itse ihan näe näin miniminikoossa oikein minkäänlaista leikkiarvoa. Leikkiseteissä on aina tuollaisia ympyränmuotoisia kohtia, joihin nuket on tarkoitus pistää seisomaan, koska mini-ihmiset kaatuilevat muuten pitkin ja poikin. Mutta ehkä joku tykkää ja on leikkinut näillä ihan silleen oikeasti :D


Älä hyppää, Polly!

Siinäpä pieni nostalgiapläjäys kaikille, joille ysäripollyt ovat jotenkin tuttuja.

Mattel on samoilla linjoilla minun kanssani, sillä aika pian Polly Pocket-brändin siirryttyä Mattelin omistukseen, myös nukkejen koko alkoi kasvaa. Kaikki omistamani uudemmat Polly Pocketit ovat n. 9-10 cm korkeita.


Kokovertailu LPS Blythe -nuken kanssa. Polly Pocket vasemmalla, Blythe oikealla. 

En osaa sen tarkemmin kertoa uudempien pollyjen evoluutiosta, mutta nukke on uudistunut tällä välillä monta kertaa. Polly on myös päässyt mummopermiksestään.

Joillain pollyilla on ollut harjattavat hiukset, mutta nekin vaihtuivat kumisiksi jossain välissä. Aika moni uudempi Polly Pocket -linja keskittyy lähinnä vaatteiden vaihdettavuuteen. Pollyjen vaatteita on ilmeisesti valmistettu jonkin aikaa muovista, mutta yleisimpiä ovat kumiset vaatteet. 


Pollyjen päitä ei sinänsä ole tarkoitus vaihdella, niin kuin uudempien petsien, mutta päät kyllä irtoavat jos tarpeeksi kiskoo :'D

Itselläni on uudemmista pollyista yksi kokonainen setti, joka on vuodelta 2009.


Minusta on kiva, että näihin aikoihin sarjaan oli jätetty jotain elementtejä 90-luvun pollyista. Rasiaan mahtuvat leikkisetit olivat kuitenkin niin olennainen osa alkuperäisiä Polly Pocketteja.

Pikku rasiasta paljastuu jotain safarihenkistä...



Ei ehkä aivan niin yksityiskohtainen kuin alkuperäiset pollyt, mutta ihan kiva. Ja söpö leopardinpentu!

Ja vielä tähän loppuun, eläimistä puhuen, jossakin vaiheessa uudemmille Polly Pocketeille tehtailtiin myös paljon erilaisia lemmikkejä. Näitä lemmikkejä edelleen aika ajoin kaupataan LPS-petseinä, mutta ne erottaa aika hyvin silmissä olevista timanteista ja jossakin kohtaa kehoa olevasta kukkalogosta.



Tästä tuli jälleen tällainen megapostaus, mutta tällaisten pitkäikäisten, jatkuvasti muuttuvien sarjojen esittely nyt vähän tuppaa venähtämään.

Mut hei! Jakakaa teidän Polly Pocket -kokemuksia! Nimittäin itselläni oli lapsena ainoastaan surkea pieni Polly-sormus :DD

15 kommenttia:

  1. Haha!! Putosin täysin tossa "älä hyppää polly" kohassa. XD Ite en pienenä Polly Pocketeilla kauheesti leikkiny, mut sitäkin enemmän tuli hommattua ja leikittyä Teeny Weenies (vai miten lie kirjotetaan) leluilla jotka oli niitä eläinperheitä mitkä asu esim. kengässä tai kahvipannussa ym. Ne oli ihan parasta ikinä! XD Niitä en oo nähny enää ikinä missään... (;___;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pollyjen taloista puuttuu osa seinistä, joten yllättäviä mielitekoja voi syntyä....

      Hei muistan myös Teeny Weeny Familiesit :D Ne tuli kyllä enemmän mun pikkusiskojen leikkiaikaan, joten itselläni ei ole niistä hirveesti muistoja. Mut ne on söpömpiä kuin pollyt :D

      Poista
  2. Pollyt tulivat minun kannaltani hiukan liian myöhään, mikä oli sääli sillä pikkujuttujen näpräjänä olisin ihan fiiliksissä leikkinyt noilla. Joitakin Polly Pocketsin esiäiteihin kuuluvia minijuttuja minulla oli ja niistä tykkäsin kovasti. Monasti kyllä leikin pääidea oli näpertää ne kaikki kymmenet pikkuosat paikoilleen ja sitten ihailla lopputulosta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polly Pocketeissahan ne kaikki yksityiskohdat on lähinnä kiinni tuossa itse rasiassa ja usein irtonaisia osia ovat vain itse nuket tai tsägällä joku portti jonka saa kiinni ja auki. Sinänsä kaikki miniatyyrijutut on kyllä ihania, mutta nää on jo niin superpieniä :'D

      Poista
  3. Nämä tuovat hitusen mieleen Koedan nukkekodin, jonka TV-mainostähtenä (!!!) olin 80-luvulla. Yritin etsiä kyseistä mainosvideota Youtubesta, mutta en (onneksi?) löytänyt. Mutta tässä linkin takana on kuvia siitä ihanasta penaalinukkekodista:
    http://lahjoitus.vuodatus.net/lue/2008/12/koeda-garden-heights-koeda-poshette-room

    Olen niin katkera, että omat Koedani ovat hukassa!!! Polly Pocketit on mulle ihan aukko sivistyksessä, kuten koko 90-luvun lelumaailama. Olin silloin just kasvanut "isoksi" ja menettänyt kiinnostuksen leluihin, joka tosin myöhemmin heräsi uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei wow, kunnon julkkis! En edes tiennyt, että Koeda-leluja on mainostettu Suomessa ja ihan telkkarissa :D
      Meilläkin oli jotain noita Koeda-penaaleja, niiden kotien huonekaluja pyörii aina välillä jossain vanhempieni kotona. Itse penaalit ovat varmaan jossain teillä tietämättömillä.

      Mullakin on jotain tiettyjä aikakausia oamn elinaikani lelujen historiassa, jotka on mulle aivan mysteerejä. Just silloin ala-asteen loppupuolella ja yläasteen aikana ei lelut kiinnostanut erityisemmin. Myöhemmin sitten tosiaan rupesi kiinnostamaan :D

      Poista
  4. Minulla oli noita silloin lapsena :D Taisi olla joku tuollainen sydämen muotoinen mutta pinkki ja myös joku eläinkauppa tai vastaava. En muista että millaisia leikkejä niillä olisin leikkinyt, mutta ihastelin aina kaikkia yksityiskohtia. Eläinkaupan muistan vieläkin (ainakin luulen että se oli eläinkauppa?), ja miten älyttömän pieniä eläimiä siellä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne perusrasiat on jotenkin ihan supersuloisia ja yleensä eläinaiheiset jutut on aina kivoja :D<3

      Poista
  5. Kiitos ysäripläjäyksestä, niitä ei voi koskaan olla liikaa!

    Pollyt kuului meidän perheen aikuisten mielestä turhiin leluihin eli nimenomaan tuo "liian pieniä leikittäviksi" -ajatus. Eli meille ei niitä hankittu enkä oikeastaan sitä lapsena osannut surra koska Pollyt olivat... jonkun sortin nukkeja ja nuket eivät minua kiinnostaneet. :D Tosin Pollyissä taisi olla joku eläinlääkärisetti tai eläinhoitola tai eläinkauppa, joka eläinjuttu jota etäisesti muistan katsoneeni kaihoten pienenä. :D

    Tuo yksityiskohtaisuus noissa seteissä on kyllä siistiä ja näitä kuviakim jäi tarkkailemaan vanhojen Polly-settien kohdalla pidemmän tovin detaljeja bongatakseen! Mutta minäkään en oikein keksi miten näillä leikitään, muistan että lapsenakin ajattelin että on tylsää kun esim. kalusteet ovat kiinni rasioissa eikä niitä voi itse asetella haluamallaan tavalla.
    Isommilla ja uudemmilla Pollyillä leikkiarvo on varmaam suurempi mutta minua rassaa sitten taas puolestaan nuo kulissimaiset taustat mitä nykyleikkiseteissä viljellään. Saisivat ottaa vanhojen Pollysettien yksityiskohtaisuudesta mallia.

    Repeilin tuolle "päät saa irti kun tarpeeksi paljon vetää" ja samalla tuli mieleen että voiko nykyPollyn ja Petshopien päitä ja kehoja yhdistää! :D

    Muuten Pollyistä on jäänyt vahvasti mieleen Polly Pocket- mainosten pilkkalaulu jota serkkupoikien kanssa hoilotettiin; "Polly Pocket - kaikki pientä ja KALLISTA!!" XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelin, ettei noita ysäripostauksia ole vähään aikaan ollut, niin päätin selkeästi yllättää itsenikin ja kirjottaa jostain sarjasta, joka on mulle jäänyt vähän tuntemattomammaksi.

      Joo, jotenkin toi tavaroiden kiinni oleminen itse seteissä on todella ärsyttävää. Muistelen kyllä, että olisin pienenä tykännyt paljon Cutie Club -leluista, jotka ovat melkein samaa kokoluokkaa kuin Pollyt, mutta jotain erilaista niissä selkeästi oli...

      Siis vähänkö Polly Pocketit olis siistejä, jos ne isommatkin olis tulleet tuollaisissa leikkisettikokonaisuuksissa, mutta kaikki tavarat ja huonekalut olisivat olleet irtonaisia :D

      Voin koittaa saako pollyjen vartaloita ja petsien päitä yhdistettyä, tuo kuva on itseasiassa joku tosi vanha niin en yhtään muista minkälainen kaulatappi pollyilla on. Ainakin joku on joskus tehnyt LPS-Blytheistä ja petseistä hybridejä :D

      Aa lol XD Vitsi kun en muista, et pollypocketeissa olis ollut joku jingle :D

      Poista
  6. Hauska teksti ja hienot kuvat - näitä lisää! Mulla oli yksi Polly -koti, ukkojen alavartalot vaan tuppasivat löystymään että väki kumarteli koko ajan. Setissä olivat siis Pollyn vanhemmat ja muistan että naamojen osumatarkkuus oli niin ja näin ja äidin silmät olivat otsassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän kyllä tehdä aina välillä näitä nostalgiapostauksia, tosin viime aikoina olen vähän liikaa riehaantunut nukkejutuista :D

      Ai Pollylla on myös vanhemmat! Cool :D Muistan kans ton ongelman, että nivelen löystyessä nuket harrasti tota kumartelemista aika usein.

      90-luvulla ei ollut toi laaduntarkistus ihan niin justiinsa, kuha on silmät ni ei väliä missä päin naamaa ne sijaitsee!

      Poista
  7. Oi oi nyt on nostalgia fiilistä! Aivan ihana postaus ja opin uutta tästä sarjasta.

    Taisi vaan yksi wanha Polly setti olla minulla lapsena (muut oli jotain Disneyn vastaavia Lumikki ja Leijonakuningas). Se minun Polly oli ihan hauska kun hahmoilla oli laskettelukeskus, mistä ne sai hissillä ylös ja sitten tönäistyä liukumäkeä alas. Oli muistaakseni kelkka, sukset ja lumilauta. Tykkäsin hirveesti noista minimaailmoista ja niillä näpräämisestä. Jotain teepannussa asuvia pupuja oli kanssa, mut ne ei tainnu Pollyyn liittyä. Ja joku hajustettu kukka jonka purkissa asui kani ja mansikka vauvoja... Miksi ysäri lelujen kuvailu kuulostaa näin psykedeeliseltä XD

    Mutta voi että kun tämä postaus sai hirveän ikävän tota settiä kohtaan. Taisin myydä sen teininä... Teini-ikä pitäisi kieltää XD Ehkä se yksi pitää hankkia takas jos osuu kohdalle... Lopun alkua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos ja ihana myös lukea sun muistoja! <3

      Meilläkin saattoi ehkä olla joku pieni Tuhkimo-setti, en ole varma oliko se virallinen Polly Pocket -tuote, vai joku "inspiroitunut". Mulla myös on mun Leijonakuningas-kokoelmassa joku pikkiriikkinen Kovu, joka on satavarmasti jostain tällaisesta setistä kanssa. :D

      Teepannussa asuvat puput on melko todennäköisesti Teeny Weeny Families -sarjasta. (Purkissa asuva kani ja mansikkavauvat kuulostaa kyllä harvinaisen psykedeeliseltä, kuin Liisa Ihmemaassa xD)

      Joo teini-iässä harvoin osaa arvostaa omia lapsuuden juttuja, joita kaipaa sitten aikuisena. Onneksi vanhempani eivät antaneet mun myydä oikeastaan mitään lapsuuden leluja pois.

      Poista
  8. Ihan pakko kommentoida. Mulla on mm. pollyjen "iso" talo, jossa kaikki huonekalut yms on irtonaisia.

    Samoin niitä yhdisteltäviä laattoja, joissa 1 laatassa oli aina yksi talo+nukke+ tilpehööriä. Joissain oli myös nuken tilalla heppa :D

    Sitten niitä taloja sai tökättyä kaulakoruun. Ja nukkeja sormukseen. Ihanuutta <3

    VastaaPoista