14. heinäkuuta 2015

Arvonta!

Jotenkin tuntui kauhean karulta jättää tämä blogi pariksi viikoksi oman onnensa nojaan, kun itse hurvittelen Japanissa. Siispä päätin päräyttää tänne siksi aikaa pikkuruisen arvonnan (joita myös giveaway'ksi kutsutaan)! :D

Tämä on hyvin matalan kynnyksen kilpailu, eli osallistuaksesi arvontaan:

Kommentoi tähän postaukseen suosikkilelusarjasi pienenä ja suosikkilelusarjasi nyt

Osallistumisaikaa on su 2.8. 2015 asti.

Säännöt:
-Kommentoithan jollain tilillä (esim. blogger tai mitä nyt noissa vaihtoehdoissa on). Anonyymit / vain nimellä kommentoijat jätetään karusti ulos, tunnistussyistä.
-Valittettavasti vain Suomessa asuvat voivat osallistua arvontaan, koska postikulut on jo Suomen sisälläkin jäätävät.
-Voittaja siis valitaan arpomalla, mutta teen samalla vähän tilastotutkimusta ja ei nyt ihan niiiiin helpolla pidä päästä, ettei mitään pitäisi tehdä :D
-Pyrin julkaisemaan voittajan arvonnan sulkeutumista seuraavalla viikolla. (pakko ottaa vähän liukumavaraa, siksi "pyrin" :D)

Mitä sitten saa palkinnoksi? 


Koska itse rakastanrakastanrakastan blindbageja, ajattelin antaa Tx3-blogin ensimmäisessä arvonnassa yllättäen kasan blindbageja. Mukana on sekalainen keräilyerä "vähän kaikkee" mm. Re-ment, MLP, LPS jne.

Blingbagien lisäksi suuri rakkauteni on Monster High -karkit, joten heitinpä myös yhden rasian messiin :D


Eli kaikki kommentoimaan ja onnea arvontaan! Nähdään muutaman viikon päästä!

51 kommenttia:

  1. Minähän osallistun heti!
    Suosikkilelusarjani pienenä ja nyt on ihan sama: My Little Ponyt.
    Perusteluna että olen ollut aina heppatyttö ja jostakin syystä eläimen muotoisilla olennoilla leikkiminen kävi lapsena luontevammin kuin ihmishahmoilla. Tosin (katkerana) minun lapsuudessani nukkejen tarjoamia roolimalleja oli tasan muotinuket ja sillä sipuli. Olisin lapsena rakastanut Monster Higheja.
    Nykyään ponit ovat olleet osa elämääni niin kauan, että olen kasvanut niihin kiinni. Sain ensimmäinen ponin jouluna 1983. Vaikka en ole kovin innostunut FIM-poneista ja ohjelmista, ihailen kuitenkin tapaa millä vanha sarja on pidetty vuosikymmenestä toiseen ajnkohtaisena ja elinvoimaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ponit on kyllä ihania <3

      Hei mulla oli kans tuo sama, etten voinut oikein lapsena leikkiä ihmishahmoilla. Enkä myöskään "roolileikeissä" (vai mitä ne on kun "leikitään itsellään" xD) ollut ikinä ihminen vaan aina eläin.

      Monster High'n olis pitänyt olla silloin kun oltiin pieniä. Olisin rakastanut ihmiskissoja ja Clawdeenia (niin kuin nytkin :D)

      Poista
  2. Pienenä mun lemppari lelusarja oli Teenage Mutant Ninja Turtles, silloin kun ne vasta tulivat Suomeen! Tällä hetkellä taas Ever After High, vähän eri meno... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Joo Turtlesit oli mulle kans kova juttu, Michaelangelo ja Tikku oli mun suosikkeja :D

      Nykyään kans itse oon vähän enemmän suuntautunut tuonne "tyttöjen lelujen" puoleen (valitettavasti lelujen markkinointi on vielä tosi sukupuolijakautuneita)

      Poista
  3. Pienenä suosikkilelusarja oli varmaankin Fabuland! :D (Olen niin kalkkis, että My Little Ponyt ja Pikkaraiset ym. tuli vasta pikkusiskon leikkeihin mukaan.) Nykyään sarjoista miellyttää varsinkin Sylvanian Families. Vaikea valita yhtä, mutta sanon sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi itsekin rakastin Fabulandeja! <33

      Pikkaraiset ja Sylvanian Familiesit on ihania, tosin jälkimmäiset ei oo mulle niin tuttuja, kun niitä ei oikeen täällä Suomessa ollut silloin kun olin pieni.

      Poista
  4. Minulla oli pienenä paljon suosikkileluja. Lemppariksi voisin kyllä sanoa pehmolelu koirani joka kuului siihen pyjamasarjaan joissa oli nalleja ja pupuja ainakin koirien lisäksi. Niillä oli myös unirätit mukana. Tämä erityisesti siksi, että toivoin sitä lapsena parina vuotena joululahjaksi ennen kuin sain sen. Kärsivällisyyttä ainakin siitä parin vuoden aikana ollut. Ihan sarja sarjana kuitenkin Turtlesit olivat yksiä lemppareitani.

    Vanhemmalla iällä lemppareita on myös tosi paljon. Poneista, Monstereista sun muista kuitenkin pitää valita Pokémon figut. Pokémoneista olen tykännyt aina, ja niistä en myöskään missään nimessä luopuisi. Lempparini on pieni Vulpix figu :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itselle pehmolelut oli kans tosi tärkeitä :D<3 Jotenkin epämääräisesti taidan muistaa tuon unirätti-sarjan, mulla ei vaan ikinä ollut sellaista. Ihana, että olit jaksanut toivoa sitä kahtena vuonna lahjaksi ja viimein sait sen :D

      Pokémonit on kans parhaita, en vaan näistä uusimman generaation poksuista oo yhtään perillä kun en oo pelannut sitä peliä.

      Poista
  5. En oikein osaa sanoa oliko mitään tiettyä suosikkisarjaa, kaikki eläinhahmot ja sensellaiset kävivät. :D Yksi suosikkileluistani oli Piirtonalle (Doodle bear) jonka omistan edelleen ja sitä raahasin joka paikkaan mukana. ^^ Minulla ei oikein ollut tiettyjä suosikkisarjoja, vaan vähän kaikista sarjoista omistin satunnaisesti joitain yksilöitä. Pidin pienenä ainakin My little ponyista, Taskukoirista ja Legoista suuresti. Toivottavasti vähän epätarkka vastaus siis käy! :D

    Nyt hieman vanhempana pidän Monster High-nukeista joita kustomoin. ^__^ Edelleen mennään kuitenkin linjalla "Kaikki söpö käy"! :3

    Onnea kaikille osallistujille! nwn

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti epätarkka vastaus käy! :D

      Mäkin kustomoin Monstereita, mut nyt oon ollut niin kiireinen, että kustomit valmistuu vähän hitaasti. Mutta toivottavasti saan taas aikaa jatkaa kustomeitani :D

      Poista
  6. Suosikki lelusarjani olivat Harry Potter-lelut ja erityisesti nuket joilla leikimme pikkusiskoni kanssa niiiin paljon! Minulla on vieläkin muutama jäljellä <3

    Oli vaikea valita suosikki lelusarjaani tällä hetkellä Monster Highn ja Ever After Highn välillä, mutta pakko valinnan edessä valitsen suosikkisarjakseni Ever After Highn :) eli edelleen rakastan nukkeja :D hehe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mulla ei ikinä ollut noita Harry Potter -figuureja, mutta sain kaveriltani viime vuonna sort of valmistujaislahjaksi Ron Weasleyn, koska Ron on mun lemppari XD

      Mäkin olen tässä Monster High'n ja EAH:n kautta oppinut pitämään nukeista. :D

      Poista
  7. Meikäläisen suosikki lelusarja oli aivan ehdottomasti Bratz! Sain ensimmäiseni (Funk n' Glow Sasha) joululahjaksi kun olin 6-vuotias ja tykästyin nukkeen ikihyviksi. Nukke on yhä tallella, mutta sillä on leikitty niin paljon että se on aivan karmeassa kunnossa ja alkuperäiset vaatteet ovat kadonneet. Muita suosimiani Bratz nukkeja olivat mm. Bratz Treasurez Cloe, Pretty n' Punk Cloe, Princess Jade sekä Sweet Dreamz Sierrna.

    Tänäpäivänä suosikkini on tietenkin Monster High, jotka alunperin innoitti miut tähän nukke/lelu harrastukseen. Niissä on sitä jotain särmää ja erilaisuutta mitä oisin mieluusti huolinut myös lapsuuteni nukkeihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bratzit on kyllä hauskoja, vaikka mulla ei ookaan niitä kohtaan mitään erityisiä fiiliksiä. Jotenkin niiden överi tyyli ja meikki puhuttelee mua :D

      Ja monsterit on niin ihania<3

      Poista
  8. Mun lemppari oli prätkähiiret ja niistä erityisesti Vinski. Olin varmaan n. 5-6 v kun sain Vinskin ja hänen moottoripyörän synttärilahjaksi. Best day ever, olin myös aika ihastunut Vinskiin ja olin mustis sarjassa olevalle Santtu nimiselle tytölle :D Vinski on tallessa vieläkin ja aikuisiällä saanut kaverikseen myös Turbon ja Moton.

    Suosikkisarjani nyt on Monster high, vaikka dino kuumetta onkin havaittavissa (täytyy syyttää varmaan Jurassic Worldia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Prätkähiiret<3 Itse en silloin kun prätkikset tuli telkkarista ollut suurimmassa lelu-iässä (ok varmaan ainoa vaihe mun elämässä :'D), mut taisin silti kuumotella vähän Turboa xD

      Hei mut dinosaurukset on aina jees! Ja MH!

      Poista
  9. Suosikki lelusarja oli ennen Winx. Minä fanitin sitä ihan hirveästi ennen kuin Monster High tuli. Minulla on kaksi Winx-nukkea. ♥ Minusta kaikkein paras kausi ehdottomasti on 3. ^^
    Ja siis nyt minun lempi lelusarjani on Monster High sekä Ever After High. Monster High valloitti sydämmeni, kun siinä on monstereitaja saa olla omaitsensä jne. :D Ja EA:tsa taas kiinnostuin, kun nuket ovat todella yksityiskohtaisia ja muutenkin mahtava idea. :3

    VastaaPoista
  10. Mjaa... Totta kai osallistun:3 Lemppari lelusarjat pienenä oli ehdottomasti barbie,winx, bratz, Hello Kitty(?)LPS, MLP ja ne ihmeen taskueläimet. Nuista en kauheasti mitään rupea kertomaan paitsi,että meillä on kotona kaapit täynnä kyseisiä leluja ,vaikka olen myynyt yli puolet kirpputorilla :) Nykyään tykkään: Yhä edelleen Hello Kittystä ja MLP:eestä ,mutta tällä hetkellä suosikeiksi menee : Toki Doki unicorns(en oo varma lasketaanko lelusarjaksi) Toki Doki unicornsit on siis yksisarvisia joita voi saada Toki Doki unicorns-bling bageistä. Nuita Toki Doki unicorns- bling baggejä ei saa vielä Suomesta ,mutta pian ne julkaistaan Suomeenkin.
    Juu oisi kiva saada muitakin lelusarjojen tuotteita joten odotan innolla kuka voittaa!
    Ei kai mulla muuta OwO

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pienenä keräilin siis niitä 90-luvun LPS-leluja enkä niitä pallopäitä.

      Poista
  11. Nyt on kyllä varma valinta, suosikkini on ollut pienenä My little Pony ja on edelleen ^^, Hih, tunnen itseni lapseksi jälleen....
    meoj_@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Barbiet. Ehdottomasti. Leikit oli jotain niin randomeita, että :'D Nyttemmin on Monster High, koska ne vain ovat niin söpöjä! liisaalppila@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi että mua harmittaa etten ollut pienenä innostunut nukeista, mulla oli vaan pari barbia, jotka nekin varmaan sindyjä. Nykyään ihailen Barbieta :)

      Poista
  13. Pienenä oli barbie se number one, nykyään leluista suosikkini on my little ponyt mutta se vanhempi aalto mitä joskus kirppareilla tapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barbiet ja MLP:t on kyllä sellaisia klassikkoleluja <3

      Poista
  14. Mukaan arvontaan! Kyllä suosikkejani olivat ennen ja ovat edelleenkin Barbit. Hyvänä kakkosena sitten turtlesit. :D :D

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tuo Barbien ja Turtlesien kombinaatio :D Kyllä sitä ihan hyvin voi tykätä molemmista!<3

      Poista
  15. Barbiet nyt ja aina.


    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Lapsena Lady Lovelylocks, TMNT, Barbie ja My Little Ponyt. Nyt Barbie ja TMNT (alkuperäiset).

    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsi, mulla ei koskaan ollut pienenä Lady Lovely Locks -nukkeja. Mut niitä... eläimiä oliks ne nyt Pixietailseja mulla oli muutamia :D

      Poista
  17. Pienenä taisin leikkiä tai siis tunnustan! Meillä oli mökki jossa keittelin soppia...kanin pipanoita ja hirven papanoita ja käpyjä ja sellaisia... pikkuveli..voi sitä reppanaa!!!!
    Nykyään leikin legoilla. Pari poikavesseliä legottaa mua jatkuvasti!!!
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha ihan mahtavaa! Mulla ei ikinä ollut leikkimökkiä ja vähän kadehdin niitä, joilla sellainen oli :D

      Legot on ihania, mulle tulee aika ajoin hetkiä, jolloin mielelläni rakentelisin legoja :D

      Poista
  18. Mun suosikkeja olivat Barbiet ja My Little Ponyt =). Ja nyt edelleen Barbiet. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni on hauskaa, että sekä Barbie että MLP on molemmat onnistuneet pitämään suosionsa lelumarkkinoilla. Eli äiti ja tytär/poika voi hyvin leikkiä samoilla lelusarjoilla :D

      Poista
  19. Ooh, kiva kilpailu!

    Oma suosikkini oli Littles Pet shopit, niillä leikin melkein joka päivä. Minulla oli "petsejä" yli sata kappaletta ja aina kun minulla oli rahaa niin ostin petsejä. Minulla oli myös tapana tehdä niille tatuointeja mustekynilläxD
    Ovathan nuo edelleen tallessa mutta ne on viety vintille..
    Nykyisin suosikkilelusarjani on ehdottomasti Monster high!:3
    ninjasieni2004@gmail.com

    PS. Kiva blogi, liityin lukijaksi;3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Littlest Pet Shopit kuuluivat munkin suosikkeihin, ne vanhemmat tosin.
      Olisin varmaan pienenä rakastanut noita uudempiakin petsejä ja seonnut kun niitä on tuhansia erilaisia :DD

      Monsterit rokkaa :D

      Kiitos, mäkin liityin blogisi lukijaksi <3

      Poista
  20. Hiiskatti, en osaa oikein sanoa mikä oli pienenä suosikki! :O Tykkäsin eniten leikkiä mielikuvitusleikkejä ja rymistä ulkona, mutta ehkä pehmolelut oli niitä tärkeimpiä... Minusta tuntuu, ettei mulla kauheasti ollut "merkki" leluja :D Ehkä Barbiet ja vähän isompana Bratzit ylsivät lemppareiksi! Sitten teini-ikäisenä innostuin My Little Ponien keräilystä, ja nykyään ykkösenä taitaa olla Monster High. Pakko lisätä kunniamaininta myös Halinalleille, nekin kuuluvat uusiin suosikkeihin, joita lapsena en omistanut ainuttakaan. Mutta nykyään olen innoissani kyllä vähän vaikka mistä kasari- ja ysärileluista...

    Soma arvonta! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin leikin paljon mielikuvitusleikkejä. Tykkäsin myös paljon leikkiä leluilla yksinäni :D

      En tiiä, mut jotenkin tuntuu että jokaisella on ollut just teini-iässä vaihe, jolloin on pakko kerätä My Little Ponyja. Itsellänikin oli :DD

      Oi Halinallet! Rakastin niitä pienenä, mutta en muista oliko mulla niistä leluja. Ei kai, mutta katsoin piirrettyjä VHS-kaseteilta :D

      Ja kasari- ja ysärileluissa on sitä jotakin!

      Poista
  21. Hmm.. Minusta tämähän oli helppoa, mutta ei se ihan niinkään mennytkään?
    Sanottanko että lempilelujani olivat Barbiet tietenkin. Leikin niillä isosiskoni kanssa kauan, mutta harmitti paljonkin kun isosisko ei enää kiinnostunut niistä sen enempää. Barbien jälkeen tuli tämä "Hevoskausi" Ja meillä on vieläkin yli 50 Schleich -hevosta ja pari kepparia.
    Tällä hetkellä kyllä ne Ever After High -nuket vievät voiton, niitä haluan kerätä ja kunnolla. :D

    Olen kai lukenut sun blogia joskus, mutta nyt liityin lukijaksi!
    monstershouseblog@gmail.com

    Blindbagit rules!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei se ollutkaan ihan niin yksinkertainen kysymys kuin aluksi luulin!

      Jee Schleich! <3

      Hei kiitos, mäkin tutustun blogiisi paremmin ! <3

      Poista
  22. Lapsena varmaan Barbiet ja nyt oman lapsen kanssa olen innostunut keräilemään niitä vanhempia My little ponyja.
    ansamaria33(a)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva kun voi harrastaa lapsen kanssa jotain yhdessä :D

      Poista
  23. suosikit oli legot ja on edelleen! <3
    elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Legoja voisi rakennella vaikka koko loppuikänsä!<3

      Poista
  24. Suosikki pienenä olivat lps, vanhat my little ponyt, sylvaniat, Legot, barbiet, polly pocetit sekä pehmolelut ja muistan antaneeni eräälle oranssille apina pehmolelulle nimen Rankatnga :D(Joo oli pakko kertoa :D) Nykyään suosikkejani ovat monster high ja ever after high nuket sekä sylvaniat ja Legot kuten legofriendsit ja barbitkin. Jos voitan niin viestiä tänne: netula0300@hotmail.fi ja onnea kaikille arvontaan/kisaan! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh piti tohon alkuun siis kirjottaa Suosikki lelut pienenä oliva... :D :d Unohin myös mainita että suosikkeihini kuuluivat leikki ruoat kaupan ja ravintolan pitämistä kassakoneineen ja teeastiastoineen.

      Poista
    2. Hei olin melkein unohtanut Polly Pocketit! :D

      Aww on niin söpöä lukea ihmisten lapsuusmuistoja leluista<3

      Poista
  25. My little pony oil parhaimpia, myös kinder yllätykset olivat sellaisia mitä tuli paljon keräiltyä :) Nykyään sitten legot on suosikkeja :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin tykkäsin ihan hirveästi Kinder-yllätyksistä! Kilpparit oli parhaita!<3

      Poista